Vajaa vuosisata sitten itsenäistyneestä Suomesta on kasvanut menestyvä, merkityksekäs ja vauras valtio. Keskimääräinen hyvinvointimme on niin korkealla tasolla, että ylöspäin on enää vaikeaa päästä. Siksi kansamme kohtalon kannalta on ratkaisevaa, pystymmekö pitämään nykyisen elintasomme. Loistokkaista juhlapuheista huolimatta suomalaisten yhtenäisyys ja menestyksen pohja ovat rapistumassa, ja tulevaisuus näyttää yhä repaleisemmalta ja vaikeammin ennustettavalta.
Bangladeshissa valmistettuihin farkkuihin ja vietnamilaiseen T-paitaan pukeutunut Suomen ”puolustaja” vaatii ulkomaalaisia, pakolaisia, vääränrotuisia tai vääränkielisiä häipymään ”kotiin”. Samaan aikaan toinen ”suomalainen” twiittailee englanniksi: ”Herää Suomi! Eläköön EU, NATO ja vapaus! Häivyn täältä niin pian kuin mahdollista. Amerikkalainen unelma!”
Suomalaisuudesta on tullut yhä pirstoutuneempaaa, ja eri ryhmät liikkuvat kauemmaksi toisistaan. Yhteisöllisyys ja me-henki uhkaavat kadota, kun ääriliikkeet keräävät kannattajia ja sosiaalisen median keskustelu räjähtää raivoksi. Nettiraivoon osallistuva tuskin keskustelee asioista kasvokkain oikeiden ihmisten kanssa mutta yhtyy toiselta puolelta maapalloa taitavasti provosoivaan aatetoveriin.
Kansalaisten hajaantumiseen antaa lisäpotkua hallituksen harjoittama politiikka. Vaikeassa taloustilanteessa vähäosaisten asema on heikentynyt ja tuloerot ovat kasvaneet, ja etenkin kaupungeissa segregaatio eli alueiden eriytyminen kiihtyy. Slummiutuminen ja toivon menettäminen uhkaavat paitsi köyhien omaa elämää, myös yhteiskuntarauhaa.
Syrjäytyminen ja katkeruus eivät ole kenenkään eduksi, vaan kaikki kärsivät tilanteesta. Eristäytynyt eliitti ratkaisee ongelmat yhä useammin aitaamalla huvilansa ja palkkaamalla vartijoita pihoillensa – olemme siis palaamassa 1800-luvulle, jolloin eri luokat eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa.
Yksi ilmiön huolestuttavimmista seurauksista on koulutuksen tasa-arvon heikkeneminen. Koska nuoret ovat huomisen aikuisia, on yleissivistyksen ja oppimisen varmistaminen myös tulevaisuudessa elintärkeää. Koulutuksen arvostus on tosin laskusuunnassa myös median takia. Kuvien ja fiiliksien päivittelystä sekä julkkisjuorujen seuraamisesta on tullut hyväksyttävä elämäntapa, jossa päätä ei tarvitse vaivata maailman murheilla, menneiden miettimisellä tai matemaattisilla malleilla.
Lukion opettajat päivittelevät suppenevia opetussuunnitelmia, ja opiskelijoiden osaaminen heikkenee vuosi vuodelta. Käytöstavat ja perusasioiden osaaminen ovat hukassa yhä suuremmalta osaa yläkoululaisista, ja oppilaitosten tulokset jakautuvat ääripäihin eri alueiden ja oppilasaineksen eriytyessä.
Asia on vakava, sillä nousumme takapajulasta menestyväksi teknologiamahdiksi sekä osaksi länsimaailmaa perustuu kaikille pakolliseen peruskouluun, joka on mahdollistanut luokkanousun ja tasa-arvon kaikille kansalaisille. Nyt heikko koulutus periytyy jälleen vahvemmin kuin pitkään aikaan, eivätkä koulutusleikkaukset juurikaan auta asiaa.
Elämme globaalissa, mutta ennen kaikkea länsivaltojen kyllästämässä maailmassa. Onko puhdasta suomalaisuutta enää edes olemassa, kun vaatteet, huonekalut, polttoaineet ja kulkuvälineet matkaavat valtavista satamista toiselta puolelta maapalloa täyttämään varastojamme. Itsenäisyytemme on lähinnä symbolista, eikä tähän syynä ole EU.
Yhteisessä maailmassa kaikki vaikuttavat kaikkiin, mutta etenkin markkinavoimat ratkaisevat, mihin suuntaan poliitikkojen ohjaama vene kääntyy. Hallituksen purjeet saattavat joutua myrskyaallokkoon milloin tahansa, kun pörssit romahtavat, vientiyritykset hakeutuvat konkurssiin ja irtisanomiset täyttävät uutislähetykset. Asioita, jotka suomalaiset voivat yksin päättää, on nykyisin hyvin rajallinen määrä.
Sadan tai tuhannen vuoden päähän ennustaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Vastaus tulevaan voi kuitenkin löytyä historiasta. Juuri itsenäistyneessä Suomessa tavallisten kansalaisten elämä kulki kotinavetasta rippikoulun kautta naapuritorppaan.
Tuhat vuotta sitten ei ollut olemassa ”Suomea”, vaan maaperällämme eli ihmisiä pienissä yhteisöissään. Valtionrajat ovat vuosien saatossa siirtyneet tasaisin väliajoin, joten miten voisimme olettaa, että arktinen alueemme olisi tulevaisuudessakin samanmuotoinen ja suomalaisten asuttama?
Suomalaisuus identiteettinä on vielä uutta ja peräisin nationalistisesta aatteesta, eikä sen pysymisestä ole varmuutta. Maailman yhdentyessä rajat himmenevät ja kulttuurit sulautuvat. Koko länsimaisen kulttuurin romahtaminenkin on odotettavaa: myös menneisyyden ”ikuiset” valtakulttuurit, kuten antiikki, Kolmas valtakunta ja paavinvalta sortuivat lopulta omaan mahdottomuuteensa. Itsenäisyyden merkitys arkipäivässämme on vähentynyt vuosisadan aikana, eikä muutosta ole näköpiirissä. Miten kansallisvaltiollemme käy?
Olli Jylhänlehto
Pudasjärven lukio
