Luonnonvarakeskuksen marjasatoseurannan mukaan puolukkasadosta olisi tulossa paikoin hyvä.
Marjahavainnot.fi -sivuston mukaan Pudasjärvellä on kuitenkin heikompi tilanne. Kypsistä puolukoista on ilmoitettu seurantaan yksi marjahavainto Pintamolla. Mäntymetsässä elokuun lopulla tehdyn havainnon mukaan puolukkaa olisi keskimäärin reilu 34 marjaa neliömetrillä eli sato olisi heikohko.
Raakilehavaintojen mukaan puolukkaa olisi heinäkuussa vielä havaittu samalla paikalla noin 80 raakiletta neliömetriä kohden, jolloin tilanne oli keskinkertainen.
Heinäkuisten raakilehavaintojen mukaan tilanne olisi vastaava Taivalkosken puolella Kuusijärvellä Kurtin eteläpuolella. Raakileita oli keskimäärin 26 neliömetrillä ja kypsiä marjoja on havaittu elokuun lopulla vain noin 12 marjaa neliömetrillä.
– Kesäkuun puolessa välissä tapahtui puolukkasadon kannalta myönteinen muutos.