Mielipidekirjoitus

Ka­la­reis­su ja Iso Samperi

Kesällä tulee neljäkymmentä yksi vuotta kuluneeksi siitä kun olin Jounin ja Jussin mukana muutamat vuorokaudet Lapinlumoissa Lapin itäkairalla Nuorttijoella Tulppion lomakylän tuntumassa.

Lomakylästä kalastajia kyydittiin moottoriveneellä pitkä suvanto-osuus rajavyöhykkeelle tai Sotajoelle. Meille sopi talsia jokivartta ja pystyttää tukikohta vaikka joenuomassa vedellä ei ollut kiirettä. Jouni kävi yönaikana rajavyöhykkeellä asti,jossa hänelle nautinnollinen kosken kohina oli musiikkia korville.

Menomatkalla ennen Tulppiota tien pysäkkipaikalle oli pystytetty muistomerkki Kemiyhtiön metsäpäällikölle Hugo Richard Sandbergille, Suomen ensimmäinen konesavotan kehittäjä ja johtaja 1910-1916. Toiminnassa oli ollut kaksi höyryvoimalla toimivaa telatraktoria. Samperi oli ollut Lapin leivän isä. Tavattiin nimi muistiin ja Jouni ja Jussi ikuistettiin vielä kamerallakin että nimi muistetaan.

--Leevi Karsikas Tuntureita ja Outamaita (Karisto) Samperin savotan kokki: "Kaukana erämaassa,pitkien matkojen takana silloisista teistä oli Iso Samperin savotta. Kämppiin mahtui kymmeniä miehiä. Savottaan oli palkattu kokki, mutta hän ei ollut mikään savotan Sanni vaan mies. Hänestä ei oltu juuri selvillä. Häntä ei tunnettu. Miehen oikeaa nimeäkään ei uskottu tiedettävän mutta häntä sanottiin Kuukkeliksi, niin kuin kämppämiehiä oli totuttu sanomaan.

Muutamana päivänä kokki ryhtyi yhtäkkiä laittamaan ruokaa muuna kuin varsinaisena ruoka-aikana. Kokki näkyi valmistavan oikein erityisruokaa, sellaista mitä hänen oli nähty tarjoavan herroille.

– Kenelle sinä nyt ruokaa laitat, muuan sairasteleva jätkä kysyi.

Hugo Richard Sandberg
Hugo Richard Sandberg
Kuva: Kemin historiallinen museo

– Samperille. Samperi tulee pian tänne.

– Mistä sinä tiedät. Eihän tänne ole pitkään aikaan kukaan tullut kyliltä eikä täällä ole puhelinta.

– On puhelin. Kyllä tiedetään.

Kun ruoka oli valmista ja pöydässä, Samperin hevonen ajoi pihaan. Samperi tuli sisään kuuraisessa susiturkissaan.

– Riisuhan, Samperi, turkkisi ja tule syömään.

– Sinulla oli ruoka valmiina.

– Niin oli, kokki vastasi.

– Taitaaolla totta mitä ne sinusta puhuu...

– Onhan se hyvä että totta puhuvat...

Samperin syödessä kokki sanoi:

– Jos sinä kerran tosipuhetta uskot, niin laitapa huomenna muutama pyssymies Sotajoen varteen siihen jängälle. Siitä menee huomenna puolen päivän maissa kaksi sutta länteen. Voivat saada ne jos osaavat ampua.

– Joo minä käsken miehiä sinne huomiseksi, Samperi sanoi.

Savotasta löytyi muutama mies,jolla oli ase mukanaan. Samperi toimitti miehet sanotulle paikalle ja käski ampua sudet. Hän lupasi päiväpalkan miehille jolleivät saisi susia. Muussa tapauksessa he saisivat jakaa nahoista ja tapporahoista saadut tulot.

Miehet palasivat illalla kämpälle kaksi sutta mukanaan."

Veikko VäätäjäTaivalkoski