Tuskin mikään on nykyaikana maailmalaajuisesti vaikuttanut rauhan aikana niin paljon kuin koronapandemia. Ihmiset ovat oppineet huolehtimaan käsiensä pesusta ja käyttämään maskeja. Käsipäivän sanominen on muuttunut nyrkkitervehdykseksi, enkä tarkoita nyt sitä perinteistä mallia.
Virus on muuttanut muotoaan ja siinä vaiheessa kun kuviteltiin tilanteen jo helpottavan, onkin ilmaantunut uusi variantti. Eniten rajoituksista ovat kärsineet kulttuuritoimijat ja ravintoloitsijat. Muu yritystoiminta on hiljalleen toipunut ja löytänyt uudenlaisia toimintatapoja. Erilaiset kotiinkuljetus- ja nettipalvelut ovat kehittyneet ja saaneet markkinoita nopeammin kuin muuten olisi ehkä tapahtunut.
Nyt koettu pandemia tuskin jää viimeiseksi ja tutkijat odottavatkin uusien uhkien kolkuttelevan jo porstuassa.
Maskien käyttö on hankaloittanut merkittävästi ihmisten välistä viestintää. Hymyjä ei enää näe ja neuvoloissa onkin havaittu, etteivät pienet vauvat enää hymyile ja naureskele. Ei ole tullut mallia hymystä. Käytännössä jokainen huomaa saman vaikkapa arkisella kauppareissulla. Kassalla kiitos tai hyvän päivän toivotus on aika valju ilman siihen kuuluvaa hymyä.
Parin vuoden piina alkaa tuntua jo ahdistavalta. Moni tuttava kertoo kaipuustaan nähdä uusia maisemia, matkustaa, tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Keskustella työkavereiden kanssa muutenkin kuin videoneuvottelussa.
Suomi on koronan suhteen hieman muuta Eurooppaa jäljessä. Rajoituksiin havahduttiin muualla aiemmin ja osin ne olivat jopa voimakkaammat kuin Suomessa. Nyt kun muualla rajoituksia puretaan hyvin nopeasti, ollaan Suomessa jälleen hieman hitaampia. Siihen on olemassa syy. Meidän terveydenhuoltomme ei kestä kovinkaan hyvin normaalioloista poikkeavaa painetta. Sairaalasijoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Nyt tehohoidon osalta käytiin paikoin jo kriittisillä rajoilla ja muuta toimintaa jouduttiin useissa sairaaloissa supistamaan.
Ehkä jatkuva säästöleikkaus ei ollutkaan ihan niin hyvä idea.