Pudasjärveläislähtöinen kansatieteen opiskelija Terhi Kokko Turun yliopistosta kävi syyslomansa aikana kotiseudullaan keräämässä muistoja sotaorpojen arjesta Pudasjärvellä kandidaatintutkielmaansa varten.
Aiheesta oli ennakkojuttua Iijokiseudussa ja se sai aikaan runsaasti yhteydenottoja. Saaliina oli toistakymmentä haastattelua, joista useamman aikana syntyi ”lumipalloefekti – eli tuli vinkkejä uusista haastateltavista.
– Vastauksia lehdessä mainittuun kirjoituspyyntöön on tullut puolenkymmentä – ja lisää otetaan vastaan edelleen.
Keräämästään aineistosta on tähän mennessä tullut ilmi, että pudasjärvisten sotaorpojen elämä viime sotien jälkeisenä aikana oli kaikilla tiukkaa ja niukkaa. Oli se sitä tosin muillakin, Kokko Myöntää.
Sotaorpoihin suhtauduttiin hänen mukaansa pääsääntöisesti hyvin, eikä sotaorpoudesta tehty arjessa numeroa, mutta se tuli ilmi joissakin yksittäisissä asioissa ja tilanteissa.
Tutkimuksensa alkuvaiheessa Kokko on jo perehtynyt sotaorpouden teoriapuoleen kirjallisuuden perusteella. Kirjallisuutta aiheesta on hänen mukaansa ilmestynyt runsaasti – varsinkin sen jälkeen, kun 2000-luvulla sotaorvot ovat järjestäytyneet.
Tähän mennessä on jo selvinnyt, ettei edes sotaorpojen tarkkaa määrää tiedetä, sillä itse käsitekin on ollut kiistanalainen. Kokon omasta mielestä sotaorpoja eivät ole yksin sodassa kaatuneiden lapset, vaan heitä on tullut myös sodan jälkeen sodan seurausten synnyttämien vammojen tai sairauksien takia.
Kiinnostus tutkimusaiheeseen on Kokolle eräällä tavalla henkilökohtainen, koska se koskettaa myös häntä itseään. Livolla asunut edesmennyt mummunsa Alli oli sotaorpo. Hänen isänsä Otto Koivukangas kaatui Säkkijärvellä talvisodan viimeisenä päivänä 12.3.1940. Sotaorvoksi jäi seitsemän lasta, joista neljä on vielä elossa.
Itseään Kokkoa oman suvun historia on kiinnostanut ala-asteikäisestä saakka. Mummunsa oli ollut terävä nainen, joka ei oma-aloitteisesti sotaorpouttaan muistellut - mutta aina jotain uteliaalle pojantytärelle oli mieleen jäänyt.
– Harmittaa, ettei tullut aikanaan kyseltyä enempää.
Lähtölaukaus Kokon tutkimukselle oli hänen mukaansa isoäitinsä puinen korurasia, jonka tämä oli saanut sotakummiltaan Tanskasta vuonna 1948 ollessaan 15-vuotias.
– Rasiassa mummi säilytti viime vuosinaan tärkeitä esineitä, kuten esimerkiksi Sotaleskien Huoltosäätiön merkkiä sekä sotaorpotunnusta. Aiemmin se on kuulemani mukaan palvellut myös ompelutarvikerasiana.
Myös kirjallista aineistoa oman suvun perintönä löytyy. Edesmenneen Alli-mummunsa veli, Olavi Koivukangas on kirjoittanut kirjan kokemuksistaan.
Jäämme odottamaan lopputulosta. Kandin työ on laajuudeltaan rajattu, joten sen Kokko halusi rajata Pudasjärveen.
– Kandin aineisto on nyt kasassa, seuraavana vuorossa on analyysi. Työn pitäisi olla valmis loppukeväästä. Toiveena olisi, että voisin jatkaa aiheen parissa gradussa.