Työhuoneeni seinällä on muutama tärkeä asia. Seinäkello raksuttaa aikaa tasaiseen tahtiin. Strategia muistuttaa seurakunnan toiminnan suuntaviivoista ja visiosta, tulevaisuudennäystä. Pitäjän kartta palauttaa mieleen seurakunnan laajuuden ja etäisyydet. Välillä käännän katseeni toiselle seinälle ja huomaan krusifiksin. Se johdattaa ajatukset papin työn ytimeen.
Tätä kirjoittaessani huomio kiinnittyy kuitenkin A4-kokoiseen paperiin. Siihen on liimattu miltei koko arkin täyttävä vaaleanpunainen sydän, jonka keskellä on aurinko hymynaamoineen ja mustine silmälaseineen.
Suuren sydämen reunoilla on neljä pienempää sydäntä, muutama pilvi ja kukka. Kahden pienen sydämen välissä lukee teksti: ”olet hyvä ystävä”. Oikeaan alareunaan on kirjattu tekijän nimi. Kyseessä on ystävänpäiväkortti tyttäreltäni.
Mieleeni muistuu, että sain sen vuosi sitten, pitkään se oli työpöydällä muiden papereiden lomassa. Jossain vaiheessa kortti pääsi arvoiselleen paikalle seinälle, ja sitä katsoessa tulee aina lämmin ja hyvä mieli.
Meidän suomalaisten miesten sisimmät ajatukset ja tunteet kätkeytyvät usein ulkokuoren taakse, sillä olemme tottuneet tietynlaiseen stereotypiaan miehen mallista. Mutta oikeasti monet meistä ovat pohjimmiltaan herkkiä.
Näissä ajatuksissa katselen työhuoneeni seinällä olevaa sydäntä, kuuntelen kellon raksutusta ja ilmastointikoneen huminaa. Kirjoittaminen keskeytyy. Pienellä asialla, lapsen itse tekemällä kortilla on suuri merkitys.
Huomenna vietetään ystävänpäivää. Tähän teeman liitämme lämpimiä ajatuksia. Jokainen meistä tarvitsee ystäviä. Jo pelkästään tietoisuus heidän läsnäolostaan luo turvallisuutta. Ystävien kanssa jaetaan monenlaisia asioita. Heidän merkityksensä korostuu erityisesti silloin, kun elämässä on vaikeaa. Ystävyys luo iloa myös tavalliseen arkeen.
Lasten ja nuorten kasvun näkökulmasta ystävyyssuhteilla on oma tärkeä merkityksensä. Ruokapöytäkeskusteluissa kuulee välillä lasten kysymyksiä toisilleen: kuka on sinun paras kaveri? Olen joskus todennut lapsille, että tarvitseeko kaverisuhteita laittaa järjestykseen? Eikö se jo riitä, että ylipäätään ollaan kavereita? Tuntuu pahalta, jos joku joutuu kokemaan ystäviensä keskuudessa syrjintää, että ollaan heittopussin kaltaisia; välillä pyydetään mukaan ja välillä ei.
Ystävyyssuhteiden muodostumisessa olennaista on jokin yhdistävä tekijä. Lapsena ja nuorena oli tärkeää, että ystävät olivat suunnilleen samaa ikäluokkaa. Aikuisuudessa ikä menettää merkitystään. Minulla on muutamia varttuneita ystäviä, jotka ovat suunnilleen omien vanhempieni ikäisiä.
Tässä yhteydessä mieleeni tulee yksi heistä, nimeltään Heikki. Olen kysynyt häneltä luvan, että saan mainita hänet tässä kolumnissa. Heikin kanssa kohtasimme vuosia sitten eräässä juhlassa. Hän on vanhojen autojen harrastaja, ja kyyditsimme työkaverin Heikin museoautolla eläkkeelle. Siitä lähtien olemme olleet säännöllisesti yhteydessä, emmekä puhu vain autoista, vaan parannamme aina maailmaa.
Heikki on kertonut, että häneltä on joskus kysytty, miten sinä tulet kirkkoherran kanssa juttuun. Tähän hän on todennut, ettei ole ensisijaisesti papin ystävä, vaan Timon. Ystävyyttä ja ihmissuhteita ei tule pohjimmiltaan nähdä roolien kautta, vaan kysymys on samalla viivalla olemisesta. Ollaan ihmisiä, lähimmäisiä toisillemme.
Ihmissuhteet opettavat erilaisuuden kunnioittamista. Lasten kanssa puhutaan usein reilusta kaveruudesta ja kaikkien huomioimisesta esimerkiksi koulussa ja päiväkodissa. Me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen, että kukaan ei jää yksin.
Toisen huomioimista ja kunnioittamista opetellaan ruohonjuuritasolla arjessa. Erilaisuus on rikkautta.
Hyvää ystävänpäivää!