Huskyt veivät sydämen – Eve­lii­na Jaak­ko­la elää Ko­ren­nol­la unel­maan­sa val­jak­ko­koi­rien kanssa

Eveliina Jaakkola on pienestä pitäen tykännyt koirista. Unelmat ovat nyt toteutuneet, kun Jaakkolalla on omia rekikoiria. Valjakon keulassa juokseva Harald on Jaakkolan luottokoira. Eveliina Jaakkola ja Harald. Koko valjakko koossa: edessä tumma Fresca ja vaaleampi Harald,   keskellä pystykorvainen  Blondi ja luppakorvainen Neida, lähimpänä rekeä luppakorvainen Sakari ja vaalea Laku.Lenkki viuhahtaa nopeasti Eveliina Jaakkolan kuusikon laukatessa. Alaskanhuskyjen silmät voivat olla myös siniset siperianhuskyjen tapaan. Kuvassa ystävykset Blondi ja Neida. Alaskanhuskyt nauttivat juoksemisesta ja laukkaavat mielellään jopa kymmeniä kilometrejä. Ajon jälkeen on aika hengähtää hetkinen. Täyttä laukkaa eteenpäin! Korentokankaalla kelpaa ajaa koiravaljakolla. Lempeä Sakari ja tarmokas Laku lenkin jälkeen. Kuuraparta kuuluu talviseen tyyliin.
Eveliina Jaakkola on pienestä pitäen tykännyt koirista. Unelmat ovat nyt toteutuneet, kun Jaakkolalla on omia rekikoiria. Valjakon keulassa juokseva Harald on Jaakkolan luottokoira.
Eveliina Jaakkola on pienestä pitäen tykännyt koirista. Unelmat ovat nyt toteutuneet, kun Jaakkolalla on omia rekikoiria. Valjakon keulassa juokseva Harald on Jaakkolan luottokoira.
Kuva: Martta Oinas-Panuma martta.oinas-panuma@iijokiseutu.fi

Fresca ja Harald laukkaavat keulassa. Koirien kuonot ovat jo yltä päältä ryytyneen lumen peitossa, mutta meno vain kiihtyy. Koirakaveruksilla ei ole aikomustakaan höllätä.

Vauhtiparina keskellä ahertavat Blondi ja Neida. Musta alaskanhusky Blondi on joukon vanhin, ikää on kertynyt jo kahdeksan vuotta. Neida puolestaan on nuorin: innosta pirskahteleva puolitoistavuotias luppakorvainen alaskanhusky.

Pyöräkoirina reen edessä kovimman työn tekevät luottokaverit Sakari ja Laku. Niiden tasaisen hakkaava poljento on kuin mantra: eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin.

Korentokankaan mäntykangas on saanut valkoisen kuorrutuksen. Puut vain vilahtavat ohitse, kun valjakko kiihdyttää vauhtiaan. Risteyksen kohdalla Fresca ja Harald miettivät hetken, kumpaan suuntaan lähdetään. Nopean päätöksen jälkeen mennään taas uudelle kierrokselle.

Reen jalaksilla joukkoaan katselee 26-vuotias Eveliina Jaakkola. Hän nauttii nähdessään koiransa mielipuuhansa parissa ja kauniin talvisesta luonnon ympärillään.

Viima tuntuu kasvoissa, mutta muuten ei palele.

– Kyllä tässä aina hiki tulee, oli kuinka kova pakkanen tahansa. Menoon eläytyy itse niin vahvasti, Jaakkola tietää.

Parasta aikaa Jaakkola elää toteutunutta unelmaansa koirien kanssa.

– Olen lapsesta asti halunnut oman koiran. Ensin sain koristekoiran, sitten pehmolelukoiran ja vuonna 2000 sekarotuinen Piki tuli koko perheemme koiraksi. Keväällä 2011 sain ensimmäisen huskyn, kun Blondi lähti minun matkaani Taivalkoskelta oppi-isäni Timo Jokelan Finn-Jann-koiratarhalta.

Oikeastaan koko Jaakkolan innostus koiravaljakkoajeluun sai alkunsa Jokelan tilalta, jossa hän oli työharjoittelussa opiskellessaan Oulun seudun ammattiopiston Pudasjärven yksikössä matkailupalvelujen tuottajaksi.

Jaakkola muistelee, kuinka työharjoittelun ensimmäisenä päivänä ulkona oli -38 astetta pakkasta ja sisätiloissakin lämmintä vain 12 astetta. Nuoren harjoittelijan oletus pakkaspäivän pitämisestä meni täysin pieleen.

– Työt aloitettiin normaalisti, koirat valjastettiin ja lähdettiin metsään hommiin oppaan mukana.

Siellä Jaakkola oppi käytännössä, miten rekikoirien kanssa toimitaan sekä mitä kaikkea koiravaljakkoajeluun ja safarien järjestämiseen liittyy.

– Ajattelin, että tässä touhussa yhdistyy kaikki, mikä on minulle tärkeää. Mitä enemmän on pakkasta ja lunta, sitä enemmän nautin – ja niin nauttivat huskytkin.

Harjoittelukevään jälkeen Jaakkola valmistui ammattiin ja oli seuraavan talvikauden töissä Taivalkoskella.

–Tunsin, että tämä on minun juttuni. Into tehdä tätä työtä lähtee niin syvältä, samoin kuin huskyillä, hän pohtii.

Kolmisen vuotta sitten Jaakkola muutti miehensä Tonin sekä Blondi ja Fresca -koiriensa kanssa Korennolle.

Vuosien varrella koirien, valjakkovarusteiden ja metsässä ajettujen kilometrien määrä on lisääntynyt.

– Olen tarkka siitä, mistä otan koiran. Kaikki koirani ovat tulleet enemmän tai vähemmän tutuilta Pohjois-Suomesta. Koirilla pitää olla hyvin turkkia, että ne pärjäävät kylmissä olosuhteissa. Niiden pitää olla sopivan kokoisia ja hyvärakenteisia. Työmotivaation on oltava kova, Jaakkola luettelee koirissa arvostamiansa piirteitä.

Jaakkolalle koirat ovat arjen kantava voimavara, ja hän kuvailee niitä perheenjäseniksi. Koirien kanssa työskentely ei väsytä, vaikka niiden hoidossa on tarkat rutiinit ja paljon vastuuta.

Ensimmäisenä aamulla Jaakkola sekoittaa koirille lihajuoton lämpimästä vedestä ja lihasta.

– Koirat tarvitsevat paljon nestettä.

Tarhat siivotaan joka päivä ja kopit purutetaan säännöllisesti. Myös liikuntamahdollisuuksia on tarjottava monipuolisesti vuodenaikojen ehdoilla. Juoksutarhassa koirat pääsevät juoksemaan ympäri vuoden.

– Kesällä ne nauttivat uimisesta ja metsäpoluilla liikkumisesta.

Syksyllä, kun lämpötila painuu kymmenen asteen tuntumaan, aloitetaan mönkijätreeni, jolla parannetaan koirien peruskuntoa. Lumen peitettyä maan siirrytään rekiharjoitteluun.

– Ei näiden kanssa paljon lenkillä tarvitse käydä. Koirien vetohalut tulevat niin syvältä, että se on hankalaakin, Jaakkola naurahtaa ja kertoo, että koirista kaksi osaa olla emännän lenkkikaverina.

Myös rekikoiran elkeet nousevat luontaisesta halusta juosta ja vetää. Jaakkolan mukaan ihmisen ei tarvitse opettaa koiria valjakkoon, vaan oppi tarttuu laumassa toisilta koirilta mallia ottaen. Jaakkolan valjakon nuorin, Neida, pääsi ensimmäisen kerran joukkoon mukaan vajaan vuoden ikäisenä.

– Ensimmäisen kerran koiran voi laittaa valjakkoon silloin, kun uskoo sen pärjäävän muiden mukana.

Talviaikaan Jaakkola käy ajamassa koirilla metsässä kolmesta neljään kertaan viikossa.

– Homma ei saa mennä liian vakavaksi, vaan sekä ihmisillä että koirilla pitää olla intoa, Jaakkola kuvailee.

Korentokankaalle asettumisen jälkeen Jaakkola on hiljalleen tehnyt enemmän töitä koiravaljakkoajelun parissa.

Hänen päätyönsä on edelleen Pudasjärven kaupungin nuorisotoimessa, jossa hän opiskelee oppisopimuksella nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, mutta tammikuussa Jaakkola perusti Korennon Rekikoirat -nimisen yrityksen ja tarjoaa nyt sivutoimisesti koiravaljakkoajeluja kotitilallaan.

– Otan vierailuja vastaan niin paljon kuin työltäni ehdin. Suunnittelen vierailun ohjelman aina asiakkaan toiveiden mukaan. Meillä vierailija saa itse osallistua kaikkeen: he voivat hoitaa koiria, valjastaa, ohjata, olla reen kyydissä..., Jaakkola luettelee.

Nuoren yrittäjän mukaan koiravaljakkoajelu soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneet luonnosta ja koirista.

– Meille ovat tervetulleita ”ihan tavalliset ihmiset”. Tänne on helppo tulla vaikka työpäivänkin jälkeen.

Tulevaisuuden haaveissa Jaakkolalla on jatkaa koiraharrastusta tai pikemminkin elämäntapaa. Toiveissa on, että mahdollisimman moni rekikoirista kiinnostunut löytäisi Korennon koirat ja pääsisi tutustumaan niihin niin halutessaan.

Koirien määrän merkittävä lisääminen ei ole tähtäimessä, vaikka haaveissa onkin, että Fresca ja Laku saisivat jossain vaiheessa pentuja.

– Minulla ei ole ajatuksia isosta koiratarhasta. Päin vastoin, tämä on meidän kotimme ja haluan toiminnankin pysyvän kodikkaana.

Tilanne on hyvä, sillä Jaakkola on saanut ”koukutettua” myös lähipiirinsä koirien maailmaan. Mies huoltaa rekiajelureittejä ja äiti toimii tarvittaessa koiranhoitajana.

– Naapurit ovat aivan ihania. He ovat ottaneet asian hyvin vastaan ja seuraavat mielellään, kun käymme ajelulla. Poroihinkin koirat ovat tottuneet, Jaakkola kiittelee.

Kevään edetessä Jaakkola haluaisi päästä koirien kanssa mahdollisimman pitkälle ajelulle. Pisimmillään hän on käynyt omalla valjakolla noin 20 kilometrin lenkin.

– Koirat jaksavat kyllä juosta kymmeniä, kymmeniä kilometrejä päivässä. Järven taakse Rumavaaralle olisi ihana päästä käymään, Jaakkola miettii.

– Viime vuonna järvellä ei päässyt ollenkaan ajamaan, koska se oli niin vesillä. Sitä edellisenä vuonna puolestaan en paljon muualla ajanutkaan kuin järvellä. Vuodet ovat niin erilaisia.

Jaakkola viihtyy kotona koirien kanssa.

– Koirien kanssa voin tehdä juuri sitä, mistä olen aina haaveillut. Joskus mietin, mikähän on se minun juttuni. Nyt en enää mieti: koirat ovat antaneet sen.