Kuva: Toivo Kiminki
Pudasjärvellä tapahtui hirvikolari maanantain ja tiistain välisenä yönä, noin puolen yön aikaan.
Kolari tapahtui Ouluntiellä Ruottisenharjun risteyksen läheisyydessä. Kolaripaikka sijaitsee noin kolme kilometriä Kurenalta Ouluun päin.
Henkilöautossa oli kaksi henkilöä, jotka kuljetettiin Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Apulaispalopäällikkö Kari Kuosmasen mukaan henkilöautossa olleet vietiin sairaalaan saamaan hoitoa, ei pelkkään tarkastukseen, mutta heidän vammojensa vakavuudesta ei ole tarkkaa tietoa.
Tie oli suljettuna liikenteeltä noin 30 minuutin ajan.