Otsikossa merkittäviä sanoja pikku pojalta äidille, mutta ei ohimoon tippaa laittavalle lääkärille. Operaation jälkeen kuitenkin kaikille selvisi, että tuo Hilu on myös äiti.
Koronakevään 2020 aikana tuo lapsen sairausaika 1970-luvulta on herkistänyt muistikuvillaan nyt jo mummina käyskentelevän äidin mieltä.
Ehkäpä tuollaiset omakohtaiset kokemukset vuosien takaa ovat myös vahvistaneet luottamusta ja uskoa suomalaiseen hoivaan ja huolenpitoon terveydenhoito mukaan lukien.
Äiti ja isä ovat monenkin asian keskipiste. Kaikki tietävät, että, jos ruokahuolto ja puhtaus perheessä ei hoidu ja lapsi on katsojan silmissä huonosti hoidettu, niin tutkitaan, millainen on äiti tai pystyykö isä huolehtimaan perheestään.
Maaliskuun puolivälissä miniäni soitti ja arveli Koronaepidemian takia etäkouluopetuksen tulevan voimaan koskien myös heidän perhettään.
Samalla hän kyseli, että voivatko he tulla mummilaan. Totta kai kotiin saa aina tulla. Hilu-mummin pilttuussa alkoi etäkoulu.
Poikani opiskeli, vaimonsa opetti ja kolme lasta kävi peruskoulua. Kaikki tapahtui netin kautta. Tässä vaiheessa täytyy kiittää Kairan Kuitua, sillä yhteydet pelasivat ja suhteellisen nopeastikin.
Kevät olikin touhua täynnä. Mummi sai näyttää parastaan. Vaihtelevat aamupalat puuroineen, kotilounaat ja päivälliset. Kaneli- ja voisilmäpullat, rieskat ja yhdessä opetellut pitsat.
Mummi hoiti ruokapuolen, mutta kuka laittoi laastarin, kun polveen tuli haava? Kuka pesi hiukset ja huolehti, että hampaat tuli harjattua? Kuka lohdutti, kun yöllä näki pahaa unta? Kuka valvoi, että päivän läksyt ja tehtävät tuli tehtyä?
Äiti tai isi. Sama henkilö, joka päivällä teki työtään opettaen oman koulunsa oppilaita tai huolehti muulla tavalla opiskelunsa perheen elatuksen turvatakseen.
Kevään aikana seurasin Koronatilannetta muutoin, kuin eläkeläisenä olisin tehnyt normaalisti kriisiryhmään kuulumattomana. Perheet olivat uuden tilanteen edessä aivan, kuten opettava henkilökuntakin. Puhumattakaan terveyden hoitohenkilökunnasta.
Isät ja äidit jäivät mahdollisuuksiensa mukaan etätöihin, mutta samalla monet heistä huolehtivat lastensa opinnoista. Esimerkiksi naapurin piti hakea kaupungin tarjoama ruokapaketti viidentoista kilometrin päästä.
Koronan laantuessa ja kesän tuomien positiivisten uutisten tiimellyksessä myös etäkoulu on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Haluaisin kuitenkin nostaa esille tämän päivän opettajien eläytymistaidot ja -kyvyt muutokseen. Tuosta vain neljän seinän sisältä kohti avoimia oppimisympäristöjä sekä teknisiä välineitä käyttämään.
Monia esimerkkejä löytyi minunkin keväästäni. Liikuttavaa oli nähdä, kuinka neljäsluokkalainen sovelsi musiikkiteemaa tapailemalla juomalasien avulla ”ukko Noaa”.
Äidin apua kylläkin tarvittiin, mutta mummi sai ilmaisen esityksen. Teknisen työn tunnilla tarkastettiin isän kanssa ovien lukot. Vain muutamia käytäntöön soveltuvia esimerkkejä.
Julkinen puoli opetus- ja terveydenhoitotyössä on huomioitu sekä valtionhallinnossa että mediassa. Hyvä näin. Miten on perheiden, isien ja äitien rooli tullut esille tämän epidemian aikana?
On useamminkin tarkasteltu lasten poissaoloja, perheriitoja sekä julkisen talouden kestävyyttä kriisin aikana. Tietysti tämäkin on tarpeen.
Monestiko olemme valmiita kehumaan itseämme. Mummoja ja pappoja, isiä ja äitejä. Niistä kuitenkin syntyy nämä ihanat ammattilaiset; lääkärit, hoitajat, papit ja tuomarit, mutta ennen kaikkea isät ja äidit.
Christian Morqensterniä lainatakseni: Ei kotini ole siellä missä asun, vaan siellä, missä minua ymmärretään. Isien ja äitien asialla maltillisesti tervehtien