Hiekat saavat viimein kyytiä Ku­re­na­lan ka­duil­ta – mihin kerätty murske vie­dään?

Pitkälle toukokuulle menee talven hiekoitusmurskeen pois keruussa, tietävät urakkaa aloitelleet Särkelä & Mattila oy:n miehet.
Pitkälle toukokuulle menee talven hiekoitusmurskeen pois keruussa, tietävät urakkaa aloitelleet Särkelä & Mattila oy:n miehet.
Kuva: Toivo Kiminki

Tällä viikolla saatiin Kurenalan tiestöllä alkuun talven liukkaudentorjunnassa käytetyn murskeen keruu. Työtä tehdään kahdella Särkelä & Mattila oy:n traktorilla.

– Kuukauden päivät tässä menee, viime keväänä taisi mennä vähän sen alle, arveli toista New Hollandia tiistaina ajanut Kai Mattila.

Työ on paljolti säästä riippuvaista, vesisateilla sitä ei voi tehdä, eikä oikein yöpakkasten jatkuessa. Pölyämisen vähentämiseksi hiekkaa kastellaan harjatessa.

Mahdollisuuksien mukaan hiekkaa kerätään kahdessa työvuorossa.

Yöllähän tätä paras olisi tehdä, arveli Tuomo Niskasaari, toinen savotan traktorikuski. Hän on muiden yhtiön konemiesten lailla pitänyt huolen siitä, että Kurenalan tiet pysyivät kunnossa talven ajan.

Kerätty hiekka, sitä tulee Kurenalta kymmeniä traktorin kärryllisiä, kuskataan paikallisen maanrakennusurakoitsijan varastoon jatkokäyttöä varten, kertoi yhtiön toimitusjohtaja Valto Särkelä.

Hän ynnäili sekä liukkaudentorjunnan että lumitöiden päättymässä olevan talven aikana teettäneen Kurenalla normaalia enemmän töitä.

Yöllähän tätä olisi paras tehdä.
Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä