
Kelosyötteen matkailukohteen perustanut yrittäjä Atte Särkelä on kuollut 85-vuotiaana.
Särkelä syntyi Pudasjärven Särkivaarassa vuonna 1936.
Särkelä toimi taksiautoilijana vuodesta 1961 alkaen ja matkailualan yrittäjänä vuodesta 1979.
Pudasjärven valtuustossa Särkelä oli 1976–1984 ja Pudasjärven yrittäjien puheenjohtaja 1993–1997.
Vaimo Toini Särkelä on kuollut jo aiemmin. Atte Särkelällä on kaksi poikaa, joista Sauli Särkelä on ottanut vetovastuun yrityksestä.
Kun Särkelä kuuli, että Iso-Syötettä ryhdytään rakentamaan, hän jätti heti kahden veljensä kanssa elinkeinohakemuksen Pudasjärven nimismiehelle lomamökkien rakentamisesta. Särkelöiden maat sijaitseva Pikku-Syötteellä.
Syöte tuli erityisesti muun Suomen tietoisuuteen ufoilmiöistään 1970-luvulla.
"Atte Särkelä oli ufoasioissa keskeinen henkilö ja joutui kantamaan niin myönteisen kuin kielteisenkin julkisuuden. Särkelä ei ollut ainoa havaintojen tekijä, useat muutkin kyläläiset niitä näkivät", kirjoitti Kaleva vuonna 2005, kun Särkelä täytti 70 vuotta.
Vaikka Särkelä koki ufoasian johdosta pilkkaakin, hän piti päänsä.
– Se kasvatti luonnetta. Suunnitelmissa oli muuttaa etelään, mutta päätettiin, ettei periksi anneta ennen kuin asia selviää, Särkelä sanoi Iijokiseudun jutussa pari vuotta sitten.
Atte Särkelän elämä kulki sotaorvosta monen alan yrittäjäksi. Ahkera työnteko alkoi jo lapsena savottatyömailla ja jatkui myöhemmin oman taksin ratissa.
Vajaat kaksi vuotta sitten Särkelä kertoi Iijokiseudulle, että myös hänen vuonna 2018 julkaistun muistelmateoksensa nimi Kohti ärjännettä nimi juontuu työkokemuksista:
Nuoruutensa savotoissa oli eräänä talvena riehunut kova tuisku. Jätkäporukka oli kämpällä päättänyt, että pidetään sakilla rokulipäivä.
Yksi vanhoista miehistä oli tuuminut, että hän se ei ärjännettä pelkää ja lähtenyt palstalleen. Niin oli muidenkin seurattava perässä.
– Siitä tuli kirjalle nimi, vaikka etelän kustantaja ei sitä meinannut hyväksyä. Kohti ärjännettä tässä on koko ajan menty.
Lue myös: Arkistosta: Syötteen ufojen salaisuus selvisi, kertoi Atte Särkelä joulukuussa 2019
Juttua muokattu 17.11.2021 klo 17.23: Lisätty tieto Särkelän iästä ja tietoja 2.1.2020 Iijokiseudussa julkaistusta haastattelusta.