Passin tai henkilökortin ehtii vielä uusia ennen alue- ja kuntavaaleja jos toimii ripeästi, Poliisihallitus muistuttaa tiedotteessa.
Jos äänioikeutetun passi, henkilökortti tai ajokortti on vanhentunut, voi poliisi myöntää äänestämistä varten väliaikaisen henkilökortin maksutta.
Hakijan tulee tehdä hakemus henkilökohtaisesti poliisiasemalla, jota varten tulee olla mukana kuvatunnus tai paperinen passikuva, joka saa olla enintään kuusi kuukautta vanha.
Lisäksi hakijalla tulee olla äänioikeus joko aluevaaleissa tai kuntavaaleissa tai molemmissa, hänen täytyy täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta, ja hänellä ei ole voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta, josta hänet voidaan tunnistaa.
Maksuttomia väliaikaisia henkilökortteja aletaan myöntää noin viikko ennen ennakkoäänestämisen alkua. Perustellusta syystä kuten liikenneyhteyksien tai liikuntarajoitteisuuden vuoksi niitä voidaan myöntää jo aiemmin.
Väliaikainen henkilökortti myönnetään enintään varsinaiseen vaalipäivään eli 13. huhtikuuta saakka.
Alue- ja kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13. huhtikuuta. Vaalien ennakkoäänestys alkaa 2. huhtikuuta. Äänestysoikeuden käyttäminen edellyttää henkilöllisyyden osoittamista äänestyspaikalla.