Moni suomalainen kokee itsensä yksinäiseksi. Yksinäisyydestä kärsii yhä useampi eikä se ole minkään tietyn ikäkauden ilmiö. Yksinäisyys koskee niin nuoria, työikäisiä kuin ikäihmisiäkin.
Silloin kun yksinäisyys ei ole omalla kohdalla, ei tule edes ajatelleeksi mitä ystävät ja läheiset ihmiset merkitsevät. He antavat tukea arkisiin valintoihin, heittävät ideansa ajankäyttöömme sekä kannustavat ja rohkaisevat elämässä eteenpäin. Heiltä saattaa saada vaikka kaupassa käydessään iloisen silmäyksen, joka lämmittää mieltä pitkään.
Ystävyys ei tunne ikärajoja, vaikka usein ystävykset ovat samanikäisiä keskenään. Pieni lapsi voi ystävystyä naapurin mummon ja papan kanssa. Kiireisessä työiässä elävä saattaa löytää nuoren, jonka kanssa on mukava pohtia elämää.
Olen usein ihaillut vanhempia ihmisiä, jotka ovat oppineet elämästä jo niin paljon, että osaavat tukea nuorempaa tuen tarpeen hetkellä. Näistä kohtaamisista syttyy usein lujia ystävyyssuhteita.
Lapsiperheiden ja ikäihmisten yksinäisyys johtuu monesti siitä, että suvun eri sukupolvet asuvat kaukana toisistaan. Pieni isovanhempien apu olisi monelle lapsiperheelle kultaakin kalliimpaa. Myös lapset pystyisivät lähellä asuessaan aina jotenkin auttamaan vanhempaansa.
Yhteiskunnassamme tehdyt valinnat ovat houkuttaneet nuorisoa kiihtyvällä tahdilla kasvukeskuksiin, josta nämä pulmat kertovat.
Tämänkin voimme ottaa voitettavana asiana. Voimme ajatuksella etsiytyä tilanteisiin, joissa kohtaamme eri-ikäisiä ihmisiä. Voimme etsiä aktiivisesti varamummoja ja -pappoja sekä -lapsia. Näin löydämme ystäviä, joiden kanssa voimme jakaa arkeamme ja muuttaa sen juhlaksi.
Jaetut ilothan kaksinkertaistuvat yhdessä koettuina, ja surut saamme vähintäänkin puolitetuksi ystävien avulla.
Nuorten yksinäisyys on nykyään aika salakavalaakin. Sosiaalisessa mediassa luodaan kuvaa siitä, että meillä on runsaasti ystäviä. Nämä ystävyydet jäävät helposti pinnallisiksi.
Nuoret tarvitsisivat lähelleen ihmisiä, joiden kanssa muodostaa elämästä syvällisempääkin käsitystä. Onkin jokaisen nuoren vastuulla omassa luokassaan ja lähiyhteisössään varmistaa, ettei ketään jätetä yksin. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas omana itsenään.
Ystävän kanssa voimme olla omana itsenämme. Ystävä tuntee meidän heikkoutemmekin, ja ehkä juuri siksi hän tuntuu niin tärkeältä ihmiseltä.
Hän on pysynyt rinnallamme niin tyvenessä kuin myrskyssäkin. Häneen voi luottaa. Hänelle voi kertoa niin parhaimmat kuin huonoimmatkin kuulumiset. Kuuntelun taito on ystävän taidoista niitä tärkeimpiä.
Nyt lauantaina vietämme ystävänpäivää. Monissa maissa tätä päivää vietetään rakastavaisten päivänä, mutta meillä Suomessa ajatukset täyttyvät kaikista ystävistä. Muistetaan siis ystäviämme ja erityisesti voisimme muistaa ja lähestyä häntä, joka ei tiedä odottaa ystävänpäivätervehdystä.
Leppoisaa ystävänpäivää kaikille!
Anni-Inkeri Törmänen