Maiju Teeriaho
Ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta on monta hyvää kirjaa. Siitä huolimatta me ihmiset emme hallitse herkkää vuorovaikutuksen taitoa, vaan väärinkäsityksiä syntyy aina vaan. Miksi on näin?
Vuorovaikutus on määritelty muun muassa kahden tai useamman objektin tai tapahtuman väliseksi vaikutussuhteeksi, jossa kumpikin osapuoli vaikuttaa toiseen.
Jos oikein tarkkoja ollaan, tuossa määritelmässä puhutaan vuorovaikutuksesta laajempana kuin kielellisenä ilmiönä ja sitä se onkin. Vuorovaikutus määritellään myös monologin vastakohdaksi. Ahaa sanoille: ”vaikuttaa” ja ”monologi”.
Sellainenkin, joka on joskus aihetta opiskellut, tai lukenut siitä kirjoja, voi haksahtaa muutamaan yleiseen perusansaan.
Kuuntelemisen puute. Kupruja vuorovaikutukseen syntyy, jos keskustelussa toinen osapuoli yrittää jotenkin ohjailla toista tai vaikuttaa keskustelukumppaninsa puheeseen.
Voi olla, että hän ei voi hyväksyä toisen sanomaa eikä halua ottaa sitä vastaan. Torjunnasta syntyy halu vaikuttaa toiseen sen sijaan, että edes 30 sekuntia hiljaa kuuntelisi toisen sanomaa, yrittäisi ymmärtää itselle ehkä vierasta ajattelutapaa arvostelematta sitä.
Vähän aikaa sitten meneillään olleesta julkisesta naiset, miehet ja kotityöt -keskustelusta pystyi helposti havaitsemaan millaista on, kun molemmat osapuolet pysyttelevät omilla puolillaan. Ei synny hedelmällistä dialogia.
Ihminen voi myös ajatella olevansa hyvä keskustelija, muttei huomaa harjoittavansa suoranaista yksinpuhelua. Yksinpuhelu on varsinkin lärpäke-tyyppisten ihmisten ongelma.
Ovi loistavaan vuorovaikutukseen on kuitenkin tasapuolisuus. Vastavuoroisuus tuo ihmisten välille tunnetta siitä, että minua on kuultu ja olen kuullut toista. Yhteinen side keskustelijoiden välillä vahvistuu ja avoimuus lisääntyy.
Paikalla, mutta poissa. Älylaitteiden jatkuva käyttäminen häiritsee keskustelussa ymmärrystä ja läsnäoloa. Jos keskittyy älylaitteisiin, jää paljon huomaamatta ja tulee väärinymmärryksiä.
Keskustelussa ei voi olla täysillä mukana, jos laraa samaan aikaan nettiä. Silti jokainen tuntee jonkun, jolla älylaite muistuttaa kaikkialle seuraavaa ärsyttävää lakeijaa.
Olen usein vääntänyt jutteluvaihteen nollaan huomatessani, että keskustelussa on yhtenä osapuolena henkilö x älylaitteen välityksellä. Luulenpa, että aika monet tekevät näin.
Kännykkää tai nettiä seuratessa toisen asemaan on vaikeampi samastua, sillä huomio on poissa toisen ilmeistä ja eleistä.
Ennakkokäsitykset. Tulkitsemme toisten sanoista sellaista, joka sopii mielemme kuvaan.
Silloin ymmärtämistä tai kokemusta ymmärretyksi tulemisesta ei tapahdu.
Jos itsellä on mielessä jokin tärkeä asia, monet asiat tulevat tulkituksi tuon asian kautta. Myös ennakkokäsitykset värittävät ymmärtämistä.
Kuvittele kuka tahansa tuntemasi ihminen ovellesi. Mitä hän tulee sanomaan? Jos pystyt kuvittelemaan sen, sinulla on tästä ihmisestä jonkinlainen ennakkokäsitys.
Jos kuvittelemasi henkilö oikeasti seisoisi ovellasi, sinulla saattaisi olla vaikeuksia kuulla mitä hän sanoo.
On vaikeaa olla tulkitsematta toisen tarkoitusperiä oman ennakkokäsityksen valossa.
Intentio. Jokaisella on aina puheessaan joku intentio, eli pyrkimys. Se ei ole aina esillä tai edes helposti havaittavissa. Intentiossa voi olla kyse vaikka iloisesta, ihmisten yhteyttä hakevasta lörpöttelystä.
Henkilö voi myös pyrkiä saamaan puheellaan tukea ajatuksilleen. Puheessa voi olla epätoivoa ja tarvetta lohdutukseen. Vihainen vaimo saattaa salaa haluta silityksen ja mykkä mies hetken ajattelutauon. Pyrkimys on aina puhujalle selvä, mutta se saattaa olla alitajuinen.
Intentioon pääsee käsiksi esittämällä ihmiselle tarkentavia kysymyksiä, kuten: ”Mitä tarkoitat?” ja ”Mitä se sinulle merkitsee?”. Intentioon pääsee myös käsiksi kuuntelemalla toista hetken hiljaa ja kiinnostuneesti. Olemalla läsnä.