Pudasjärven Urheilijoiden voimistelujaoston järjestämä perinteinen Voimistelu- ja liikuntanäytös nähdään Tuomas Sammelvuo -salissa ensi viikon keskiviikkona, 6. huhtikuuta kello 18. alkaen.
Jaana Valkola PuU:n voimistelujaostosta kertoo, että perinteiseen tapaan näytöksessä esiintyy voimistelujaoston omat ryhmät, mutta myös muita esiintyjiä on luvassa.
Näytöksessä esiintyvät voimistelujaoston omat ryhmät eli voimistelukoulut 4–6-vuotiaille, 7–8-vuotiaille, 9–13-vuotiaille sekä 6–8-vuotiaat välinevoimisteluryhmäläiset ja mixdancen tytöt.
– Lisäksi näemme vielä kerran viime kesänä maailmanlaajuisessa Gymnaestrada 2016 -voimistelutapahtumassa esitetyt lasten ja aikuisten ohjelmat.
Perinteiseksi muodostunut aikuisten naisjaostolaisten ja -jumppareiden esitys nähdään myös tällä kertaa.
– Kuten aina, kyseisessä ohjelmassa käsitellään naisen elämää.
Pudasjärven kaupungin kerhotoiminnan telinejumpparit esiintyvät näytöksessä ohjaajansa Jenni Ylilehdon johtolla. Pudasjärven kansalaisopiston lavatanssikurssilaiset pyörähtävät myös esiintymislavalla.
Lisäksi Pudasjärvelle saadaan vierailijoita Oulusta, kun tanssikoulu Cross Move Co:n katutanssiryhmä tulee ilahduttamaan näytöksessä esityksellään. Toinen vierailijaryhmä Oulusta on tankotanssiryhmä Team Rouge, joka esiintyy esityksellään nimeltä Once upon a time.
Voimistelu- ja liikuntanäytöksessä nähdään siis monipuolinen kattaus liikunnan iloa:
– Tiedossa siis oikein mukava keskiviikkoilta iloisen liikkumisen parissa, voimistelujaostosta vinkataan.