Kauaa ei Suomen historian viimeisten Oulun telealueen puhelinluetteloiden jako pudasjärveläisessä AH-Telepisteessä kestänyt.
Parisataa luetteloa meni vajaassa kahdessa viikossa, kertoi Raimo Helve.
– Muutamina viime vuosina luetteloita tuli meille satakunta, niistä puolet piti sitten kuskata paperinkeräykseen. Kai se tämä viimeinen kiinnostaa, kun muualtakin kuuluvat kesken loppuneen.
Enimmillään Helveiden liikkeestä on jaettu puolentoista tuhatta luetteloa vaikka siihen aikaan niitä jaettiin monissa paikoissa ympäri pitäjää.
– Koteihin ei paperisia luetteloita ole juuri haettu, ikäihmiset toki poikkeuksena, Raimo Helve sanoo.
Kovasti vuosien mittaan ohentunut luettelo on ollut eniten näkyvissä yritysten pöydillä tai kahvihuoneissa.
Suomen ensimmäiset puhelinluettelot painettiin 130 vuotta sitten. Enimmillään niitä jaettiin 3,2 miljoonaa kappaletta. Viime vuosina määrä on puolittunut.
Puhelinluetteloita on Suomessa nykyään kuudeltatoista eri alueelta. Ne ovat Fonectan tuotantoa. Viimeiset ovat jaossa ensi vuoden alkupuolella.