Suomi isännöi jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuja, Euroopan avaruusjärjestö suunnittelee lähettävänsä miehitetyn lennon Kuuhun, robotit voivat saavuttaa ihmisen tasoon verrattavan älykkyyden, Yhdysvalloissa pidetään presidentinvaalit.
Muun muassa kaikki edellä mainitut ovat Wikipedian nettisivun mukaan tapahtumia, jotka tulevat tapahtumaan seuraavan vuosikymmenen aikana. Laskeskelin tuossa juuri, että 2010-lukua on jäljellä enää neljä kuukautta. Näiden vuosien aikana minä olen varttunut nuoreksi aikuiseksi. Täytän kaksikymmentä vuotta marraskuussa, ja tuntuu jännältä huomata, kuinka tänä vuonna me viimeiset 1990-luvulla syntyneet täytämme kaksikymmentä vuotta.
Ajan kulku tuntuu todella hurjistuvan sitä mukaa kun varttuu ja varttuu, sillä minusta todella tuntuu, ettei vuodesta 2010 ole kuin muutama vuosi, ehkä kolme. Todellisuudessa sinä vuonna syntyneet pudasjärveläiset lapset ovat niitä, jotka saavat pian postissa seurakunnalta kutsun viettämään “kymppisynttäreitä” kymmenvuotispäivänsä kunniaksi.
Mitä tämä vuosikymmen on tuonut? Ainakin monenlaisia trendejä, joista suurimpana ihmismieleen jäänee ilmaston lämpenemiseen liittyvä uutisointi ja aiheen nousu massan tietoisuuteen – ei teemasta puhuttu laajasti vielä 2000-luvulla, etenkään sen alkupuoliskolla. Lisäksi oma kaupunkimme Pudasjärvi jäänee mieleen hirsipääkaupunki-imagon nostattamisen vuosikymmenenä.
Taannoisia vuosikymmeniä, 1990- ja 2000-lukua, voidaan pitää Suomessa mukavuuksien uutuusvuotena, todellisena helppouden riemuna: kännykät moninaistuvine ominaisuuksineen, internetverkon uudet mahdollisuudet sekä ulkomaanmatkailun ilo ja vaivattomuus ovat ilahduttaneet. Se tunne, kun voi vain seurata tietokoneelta matkatarjouksia ja napata itselleen lennot Karibialle tai Rhodokselle vaikka laihemmallakin lompakolla!
Kuitenkin nyt päättymäisillään olevan 2010-luvun voisi nähdä enemmänkin hitaasti edenneenä paluuna juurille, luontokeskeisyyteen, lähellä tuottamiseen, oikeaan ”äitimaahan”, kuten elämäntapavalmentajat saattaisivat asiaa kuvailla. Myös kotimaanmatkailu kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Muuttuneen maailman liiankin rajattomat mahdollisuudet on alettu nähdä myös uhkana.
Kaikki kotimainen ja lähellä tuotettu on 2020-luvulle siirtymässä olevan ihmisen trendikäs valinta. Muodostuukohan tulevasta kaksikymmentäluvusta sitten niin sanotusti keskitie edellä mainituista seikoista, yhdistelmä viimeisestä kahdestakymmenestä vuodesta? Silloin luvassa olisi modernia elämää mukavuuksia hyödyntäen, mutta kuitenkin ympäristötietoisesti, ympäristöä ja luonnonmukaisuutta arkipäivän päätöksissä huomioiden.
Se olisi hyvä ratkaisu, sillä kyllä muuttuvaan maailmaan tulee olla valmis vastaamaan, mutta kohtuudella. Ilman muutosta ei voi tietää paremmasta.
Elämä itsessään ei loppujen lopuksi paljoa muutu, vaikka vuosiluku muuttuisi tai kaiken povattaisiin muuttuvan. Kirjoituksellani haluan kuitenkin fiilistellä sitä tietynlaista mystiikkaa, joka liittyy aina tulevaisuuteen, sekä toisaalta nostalgiaa, joka polveutuu menneisyydestä.
Jonkin aikakauden päättyminen ja uuden alku on aina jännitystä nostattava tekijä. Uuden aikakauden vaihtuminen tarkoittaa myös mahdollisuuksia ja uutta mahanpohjassa kutkuttavaa toiveikkuutta siitä, miten mahdammekaan elää elämäämme myöhemmin. Voimme jokainen kuitenkin kiittää itseämme siitä, että olemme kaikki jakamassa jälleen uuden aikakauden alkamista. Jokainen on selvinnyt omalla tavallaan kuluneen vuosikymmenen haasteista ja muutoksista.
Tämä kolumni oli kuitenkin vasta varaslähtö 2020-luvulle, joten elellään tämä vuosikymmen rauhassa loppuun ennen uuden vuoden raketteja.
Reeta Jylhänlehto