Olen koko työikäni ollut töissä Helsingissä. Helsingin lisäksi olen asunut viidessä pääkaupunkiseudun muussa kunnassa.
Viime keväänä päätettiin vaimoni kanssa muuttaa etelästä meidän molempien syntymämaakuntaamme Etelä-Pohjanmaalle. Rahdattiin tavarat Alajärvelle omistamaani syntymäkotiini. Ajattelin loppukesästä, kun välttämättömät perusremontit oli tehty, että tässä talossa elän siihen saakka, kunnes kuolen samaan kamariin missä olen syntynyt.
Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan. Vaimoni rupesi joskus alkusyksystä puhumaan, että jossain Pudasjärvellä vapautuu paikallislehden päätoimittajan äitiyslomansijaisuus. Sanoi harkitsevansa paikan hakemista.
Enpä ollut alkuunkaan innostunut. Tiesin Pudasjärvestä lähinnä vain nimen, koskaan en ollut siellä käynyt. Tiesin kyllä Suomen eteläisemmän tunturin Iso-Syötteen olevan Pudasjärvellä.
Vaimoni piti tapansa mukaan päänsä ja haki paikkaa ja vielä saikin sen. Sitten vain tutustumisretkelle Pudasjärvelle, jossa pelkäsin olevan liioitellusti sanottuna muutama talo ja yksi Siwa.
Enpä olisi voinut väärämmässä olla ennakkoluuloissani. Ajaessamme valtatieltä 20 ensimmäisen kerran Pudasjärven keskustaan tulimme täysin nykyaikaiseen kaupunkikeskukseen. Rakennuskanta keskimäärin aika uutta, kaikki ihmisen tarvitsemat palvelut tarjolla.
Kohtuuhintainen vuokra-asunto löytyi samasta Iikkarin talosta, jossa vaimoni on töissä. Kirjasto on kilometrin päässä, ensi puuhakseni aamulla kävelen sinne lukemaan päivän lehtiä.
– En ole muuten vielä reilun kuukauden aikana nähnyt kenenkään muun kuin minun lukevan siellä Helsingin Sanomia.
Eläkeläisistä näytetään pitävän hyvää huolta. Ostin Puikkarista 40 eurolla hyvinvointipassin, jolla voi vuoden ajan käyttää uimahallia ja kuntosalia niin paljon, kuin sielu sietää. Siis käytännössä ilmaista palvelua. Ja talouteen liittyen, Pudasjärvellä veroäyri on 0,5 pistettä pienempi kuin Alajärvellä.
Liikenteestä muutama sana. En ole missään muualla Suomessa tai muussakaan maassa tavannut niin kohteliaasti jalankulkijoihin suhtautuvia autoilijoita kuin Pudasjärvellä.
Ja täällähän eivät autot ruostukaan kuten etelämpänä, kun tiesuolaa ei käytetä pakkasen lähestyessä kymmentä astetta. On siis toivoa, että 11-vuotias autoni kestää vielä koko edessä olevan Pudasjärvi-vuoden.
Olen aika intohimoinen oopperan ja klassisen musiikin ystävä. Mutta eipä hätää siinäkään, Oulussa on kaupunginorkesteri, ja Oulun Finnkino-elokuvateatterissa Plaza näytetään New Yorkin Metropolitanin oopperoita.
Yhden olen jo siellä käynyt katsomassakin viime viikolla. Tilaa kyllä oli, lähes sadan istumapaikan teatterissa meitä oli 10 naista ja 2 miestä. Ja Ouluunhan täältä ajaa tunnissa, mikä näillä leveysasteilla ei ole matka eikä mikään.
Palatakseni otsikkoon: aina kannattaa uudet mahdollisuudet kokeilla ja heittää ennakkoluulot romukoppaan. Uusista kokemuksista on iloa ja niiden kokeminen mielenkiintoista.