Tuu­li­voi­ma vaih­teek­si vas­ta­tuu­les­sa

Hallinto-oikeus kumosi tuulimyllyjen rakennusluvat

Pudasjärveläisen tuulivoiman juuret. Pekka Nevakivi ja isänsä Reinon välirauhan aikana hankkima tuulivoimala, jolla tuotettiin sähköä 1940-luvun lopulle saakka.
Pudasjärveläisen tuulivoiman juuret. Pekka Nevakivi ja isänsä Reinon välirauhan aikana hankkima tuulivoimala, jolla tuotettiin sähköä 1940-luvun lopulle saakka.
Kuva: Juha Hagelberg

Vuodesta 2014 vireillä ollut ja monessa oikeusasteessa moneen kertaan käsitelty Tolpanvaara-Jylhävaaran tuulivoimapuistohanke on taas vastatuulessa, vaikka viime viikon tiistaina kaupunginhallitus päätti jo toista kertaa lähettää alueen osayleiskaavan valtuuston päätettäväksi.

Samana päivänä tuli Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta päätös, joka kumoaa Pudasjärven rakennusvalvonnan myöntämät tuulivoimaloiden rakennusluvat sekä viranomaislautakunnan päätökset luvista tehtyjen valitusten tutkimatta jättämisestä.

 

Tämän vuoden tammikuussa kaupungin rakennusvalvonta myönsi rakennusluvat Pudasjärven Tuulipuisto ky -nimiselle yhtiölle kolmen tuulivoimalan rakentamiseen.

Viranomaispäätöksestä valitti viranomaislautakuntaan kaavaillun tuulivoimapuiston alueella toimiva Julmaharjun suojeluyhdistys. Lautakunta jätti aikanaan oikaisuvaatimuksen tutkimatta perustellen, ettei yhdistys omista maata naapurista eikä rakentaminen loukkaa yhdistyksen laillisia oikeuksia. Lisäksi se katsoi, ettei oikaisuvaatimuksen tehneellä ollut valtuuksia esiintyä yhdistyksen nimissä.

Hallinto-oikeus oli asiasta eri mieltä. Sen mukaan rekisteröidyllä yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun taikka elinympäristön laatuun vaikuttaminen, on valitusoikeus kunnan viranomaisen päätöksistä.

Koska oikeudenkäynti on aiheutunut viranomaisen virheestä, hallinto-oikeus velvoitti Pudasjärven kaupungin korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut 200 eurolla. Kaupungin oikeuskulut jäävät omaksi vahingoksi. Oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

 

kaupunginjohtaja Tomi Timosen mukaan hallinto-oikeuden kumoama, viranhaltijan myöntämä rakennuslupa-asia on erillinen prosessi kuin kaavoitus.

– Asiat eivät ole toisiinsa sidoksissa. Vuonna 2014 valtuustossa hyväksytty ja sittemmin korkeimman hallinto-oikeuden kumoama kaava on nyt uudelleen valmisteltu ja menossa valtuuston päätäntään.

Timosen veikkaus on, että mahdollisesta myönteisestä päätöksestä tullaan jälleen valittamaan. Edessä saattaa siis olla vuosia kestävä uusintakierros. Siitä huolimatta kaupunginjohtaja uskoo, että jonain päivänä tuulimyllyt vielä Tolpanvaarassa pyörivät:

– Metsähallitus on todennut, että alue on Suomen mittakaavassa tuulivoimalle poikkeuksellisen hyvä. Tekniikka on kehittynyt siihen malliin, että maailmalla tuulivoimaa rakennetaan jo kannattavasti ilman tukia.

 

Alun perin Metsähallituksen kaavoittamalle tuulipuistoalueelle suunniteltiin 22 tuulimyllyä, joiden rakentajiksi ja rahoittajiksi oli tulossa merkittäviä sijoitus- ja energiayhtiöitä.

Pudasjärven kaupunki pyrki edistämään asiaa elinkeinopoliittisista syistä. Asiasta syntyi kuitenkin pitkittynyt valituskierre, jolle ei päätä näy.

Huomio tässä prosessissa kääntyy suomalaiseen oikeuskäytäntöön, jossa eri oikeusasteiden ratkaisut saattavat olla hyvinkin erilaisia. Valittamalla saadaan pitkitettyä ja jopa torpattua hyvinkin tärkeitä hankkeita. Toisaalta on kyse myös kansalaisen oikeusturvasta.

Matkan varrella Pudasjärven tuulivoimahanke on saanut myös tragikoomisia piirteitä. Kaupunginvaltuuston vuonna 2014 hyväksymä kaava kaatui 2016 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa jääviyskysymyksiin.

Mukana kaavaa käsittelemässä oli ollut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Riekki, joka samaan aikaan toimi Metsähallituksen metsurina. Riekin mukaan hänen valtuutensa valtionyhtiössä ulottui päättää, mikä puu raivatessa taimikosta kaatuu ja mille mättäälle polkaistaan taimi.

Korkeimman oikeuden päätöksestä tuli kuitenkin merkittävä ennakkotapaus, joka otettiin esimerkiksi jopa KHO:n ennakkopäätösten vuosikirjaan.

Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä