Koillismaalla on ollut hyvä kesä. Aurinkoa ja lämmintä on riittänyt, vaikka välillä onkin jyrissyt ja vettäkin ryöpyttänyt. Metsä on kasvanut ja marjoja on tullut. Haperoita on noussut jo runsaasti, tatteja ei vielä. Ahvenet on kylläkin uineet katiskaan aika kitsaasti.
Kaikkialla ei ole ollut yhtä hyvin. Eteläsuomalaiset moittivat sateista kesää ja huonoa mansikkasatoa, mutta maatalousihmiset ovat luullakseni nähneet peltojen kasvavan.
Vielä huonommin on mennyt ainakin Keski-Euroopassa, jossa on sattunut lukuisia terroriteoiksi katsottuja joukkotuhotapauksia. Saksassakin useita. Saksa on minulle läheiseltä tuntuva maa, kun tyttäreni asuu perheineen Berliinissä ja itsekin olin jo lukiolaisena kuukauden kielikurssilla Bremenissä. Omissa mielikuvissani Saksa on turvallinen maa, elämä siellä tuntuu kotoiselta.
Keski-Eurooppaa huonompi kesä on ollut Lähi-Idässä, jossa erilaiset pommi-iskut ovat olleet jokapäiväisiä ja ihmisiä on niissä kuollut sadoittain. Syyriassa ja Irakissa onkin sotatila, sota, jossa rintamat vaihtelevat eikä koskaan tiedä, milloin jossakin jysähtää. Afrikassa on sotia myös koko ajan, mutta monestikaan ne eivät ylitä suomalaista uutiskynnystä.
Terrori- ja sotauutistulvassa tuntuu, että maailma ei ole tänään kovinkaan turvallinen paikka. Tämä turvattomuus tuli väkisin mieleeni, kun kuuntelin hyvän ystäväni, pastori Jukka Kolmosen puhetta vastikään pidetyissä Ranuan opistoseuroissa. Jukka piti seurojen toiseksi viimeisen saarnan ja aiheenaan hänellä oli Matteuksen evankeliumin 24.luku. Kyseisessä luvussa puhutaan lopun ajoista.
En tässä nyt kuitenkaan aio puhua ”lopun ajoista” enkä kirjoita saarnaakaan. Turvallisuus on kuitenkin puhuttanut myös Suomen eduskuntaa kevätkaudella. On puhuttu sisäisestä turvallisuudesta ja myös ulkoisesta.
Isänmaan ulkoinen turvallisuus riippuu paljon kansainvälisestä politiikasta. Mutta myös siitä, miten Suomi osaa pitää hyvät suhteet läheisiin naapurimaihin. Tietysti Suomen turvallisuuteen vaikuttaa myös puolustuspolitiikka.
Suomi kuuluu länteen ja Euroopan Unioniin. EU ei kuitenkaan ole ensisijaisesti puolustusyhteisö. Natoon eli Pohjois-Atlantin liittoon Suomi ei kuulu. Ei pidäkään kuulua.
Perusteluksi riittää minusta yksi näkökohta. Nimittäin nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa - joka on paljon kireämpi kuin 10-15 vuotta sitten - Venäjä pitää Natoa vihollisenaan. Suomen ei pidä missään tilanteessa asettua naapuri-Venäjän viholliseksi.
Monien kansalaisten mielestä sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavat pakolaiset ja muut maahanmuuttajat. Saattaa olla, mutta suomalaisten kunniaksi on kuitenkin sanottava, että me osaamme vielä noudattaa vanhan sanalaskun neuvoa: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Kun tänne tulee omista tutuista oloistaan reväistyjä, hädissään olevia ihmisiä, on ensiarvoisen tärkeää, että he tuntevat olonsa turvatuksi ja turvalliseksi. Toki on tärkeää, että pelkääville ihmisille kerrotaan suomalaisesta arvopohjasta: jokaisella on ihmisarvo ja se on kaikella tapaa loukkaamaton.
Jos itse osaamme kunnioittaa toista, ja jos pystymme lievittämään hätää, ahdistusta ja epätoivoa ja luomaan turvallisuutta, se aivan varmasti vähentää epätoivoisia tekoja.
Ja tietysti kantasuomalainenkin voi olla epätoivoinen ja ahdistunut, mutta heidänkin arvaamattomia tekoja voidaan ehkäistä. Esimerkiksi tuomalla psyykkistä apua lähelle ja jokaisen saataville. Tai vaikkapa muistamalla, että epätoivoinenkin ihminen on meidän lähimmäisemme.