Parisen vuotta Kurenalla perinteistä Torin grilli-kahviota pyörittänyt pitkän linjan yrittäjä Jouni Koivula on viime kuukausina tuskaillut terveytensä kanssa ja päätynyt luopumaan yrityksestä.
– Jalat tässä työssä joutuvat koville. Kun pitkää päivää seisoviltaan tekee ruokaa ja myy sitä, tuntuvat tämän ikäisen miehen jalat ottavan siitä itseensä. Nuorempien hommaa tämä olisi.
Sukupolvenvaihdos ei Koivulan tapauksessa tule kysymykseen, omat lapset kun ovat valinneet erilaisen elämänuran. Itsellään miehellä on takana yrittäjyyttä lähinnä kaupan alalla kolmisenkymmentä vuotta.
Kovin helpolta ei yrityksen myynti Koivulasta vaikuta. Joitain kyselyjä on hänelle tullut, mutta sen pitemmälle ei ole päästy. Mies epäilee, että rahoituksen järjestäminen on syy, joka kaupantekoa jumittaa.
Oulunkaaren yritysneuvoja Ilkka Pirttikoski ei Koivulan epäilyä kokonaan tyrmää.
– Rahaan monen halukkuus kaatuu, tai oikeastaan sen vähyyteen.
Moni kaavailtu yrityskauppa on Pirttikosken pitkän kokemuksen mukaan jäänyt tekemättä, kun ostajaehdokkaalla ei ole ollut riittävää oman pääoman osuutta eikä vakuuksia.
– Yrityskaupoissa ei tukea saa itse kauppahinnan maksuun. Finnvera ja pankit kyllä rahoittavat, ja Finnverasta voi saada myös takauksia.
Pirttikosken kokemuksen mukaan yleinen ongelma on sekin, että aloittavan yrittäjän mielimää liiketoimintaa ei katsota kannattavaksi. Tuottavan liiketoiminnan rahoitus ei hänen mielestään jää rahoituksesta kiinni.
Yleisimmät aloittavan yrittäjän toimintaa tukevat kanavat ovat TE-toimiston starttiraha ja Leader-toimintaryhmän rahoittama investointituki. Niitä yleensä irtoaa, jos toiminta katsotaan sellaiseksi, jolla yrittäjä voi itsensä elättää.
Yhdessä rahoittajan kanssa tehty liiketoimintasuunnitelma on aloittavalle yrittäjälle a ja o, sanoo toimitusjohtaja Teuvo Perätalo Pudasjärven Osuuspankista.
Kun toiminta on yhdessä todettu kannattavaksi, ovat edessä raha-asiat. Pankkilainaan tarvitaan aina vakuuksia. Ensisijaisesti pankki vaatii sellaiseksi panttauskelpoista omaisuutta, esimerkiksi oma asunto, kesämökki tai talletuspantti.
Finnveran myöntämä takaus käy tietenkin. Ensisijainen vakuus on kuitenkin yrittäjän omaisuus.
– Lainaa voi irrota myös henkilötakauksilla, takaajia tarvitaan vähintään kaksi, Perätalo sanoo.
Sukupolvenvaihdokset yrityksissä olisivat hyvinkin tarpeen, Ilkka Pirttikoski tietää.
Ainahan niiden ei tarvitse toteutua perheen sisäisinä, pääasia että kannattavan yrityksen toiminta voisi jatkua mahdollisimman joustavasti vaikka vieraan ostajan voimin.
Pohjois-Pohjanmaalla on sukupolvenvaihdoksia vauhditettu parinkin hankkeen voimin. Tällä kertaa on meneillään hanke, jossa myös Oulunkaaren kuntayhtymä on mukana. Hanketta hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät ry.