– Työvälineet ovat perinteisistä muuttuneet, mutta periaate on sama ja yksinkertainen, luennoivat Jopo-luokan tervatehtaaseen Meidän Pudasjärvi -päivänä tutustuneille luokan opettaja Ville Eroma ja ohjaaja Janne Laakkonen.
Perinteistä tervahautaa ei tälläkään kertaa Iijoen penkereelle kaivettu, vaan haudan sydämenä toimi 50 litran vetoinen terässäiliö, jota kuumennettiin isommassa tynnyrissä avotulella.
Sydän oli tietenkin täytetty pieneksi pilkotuilla tervaksilla, jotka oli hankittu Ranuantien varressa olevalta kaupungin hakkuutyömaalta.
Jo puolen tunnin jälkeen sytytyksestä alkoivat ensimmäiset tervankusen tipat valua rännin virkaa toimittavasta rautaputkesta tervatynnyrin virkaa toimittavaan peltiseen suolakurkkutölkkiin.
”Tervalotnikat” arvelivat, ettei tällä kertaa sitä ihteään saada samaa vertaa kuin kahtena edellisenä vuonna, jolloin parhaimmillaan tuli viisi litraa.
Jopo-luokkalaisten kesken oli tämän kesän tuotoksesta veikkaus käynnissä, panoksena munkkikahvit.
Tervatehtaalla oli jo puoleen päivään mennessä vieraillut runsaasti Hirsikampuksen koululaisia.
Olipa paikalla käynyt kolmattakymmentä muutakin vierastakin – etupäässä varttuneempaa väkeä, joilla oli omakohtaisia muistoja tervaisista aiheista.
Moni oli tervanpolttoa aikaisemmin sivusta seurannut, vaikkakaan ei itse ollut siinä mukana ollut.
– Erään vieraan oli isänsä lapsena tervannut, koska tämä oli kärsinyt iho-ongelmista. Ehkäpä hoitokuuri auttoi, koska elettyä ikää on nyt lähemmäs 90-vuotta, Laakkonen arveli.
Ostajiakin Iijoen törmällä poltetulle tervalle oli jo etukäteen ilmoittautunut. Saadut varat aiotaan pistää perinteisesti luokkaretkirahastoon. Viime vuonna tuotto riitti kustantamaan koko tervanpolttoporukalle pitsat.
– Kahden edellisen vuoden satoa myytiin pilttipurkeissa tarvitsijoille ja käytettiinpä sitä lisämausteena tervaisiin pikkuleipiinkin, tiesi Laakkonen.
– Voisi tervaa käyttää myös karkkien valmistukseenkin, mutta vain pieninä määrinä, jos tietää sekoitussuhteen. Tervan lisäksi poltosta syntyy hyviä grillihiiliä.
