Muistelen tässä surua ja sen monia kasvoja. Tästä on nyt jonkun verran aikaa, kun menetin parhaan kaverini – tai tässä tapauksessa sana kaveri ei riitä, vaan hän oli yksi niistä harvoista ihmisistä, ketä voi koko elämän aikana kutsua ystäväksi.
Ystävän sairastuminen koskee myös hänen ystäviään suunnattoman paljon. Siinä tilanteessa punnitaan ollaanko oikeita ystäviä vai ei. Sukulaiset ja niin sanotut kaverit häviävät joko epätietoisuuden vuoksi tai sitten vaikea tilanne vain halutaan unohtaa. Samalla unohdetaan myös henkilö, joka on ollut aikoinaan ainakin kaveri.
Se, että ollaan terveen ihmisen kaveri ja sitten kun hänellä todetaan sairaus, hänet unohdetaan täysin, on mielestäni yksi raukkamaisimmista asioista, mitä ihminen voi tehdä.
Selitellään, että ei ole aikaa ja tämä tuli niin äkkiä. Mutta jos sairaus kestää useamman kuukauden tai jopa vuosia, niin kyllä siinä ehtii sen ajan järjestää jos vain on halua. Ihmisen kunnioittamista on se, että hänet huomioidaan myös niinä vaikeina aikoina eikä vain silloin, kun kaikki on hyvin.
Ihmisen raadollisuus tulee esille sen jälkeen, kun vainaja on mennyt pois. Silloin ollaan kuin haaskat raadolla eikä anneta kunniaa pois menneelle. Hänen omia toiveitaan ei kunnioiteta, vaan niiden ylitse kävellään ja ne henkilöt, jotka tiesivät vainajan tahdon sysätään syrjään.
On hyvä, että on sukulaisia ja ystäviä, jotka haluavat auttaa vainajan lähiomaisia surun keskellä, mutta pitää aina muistaa, että vainajan puoliso ja lapset päättävät kuitenkin hautajaisjärjestelyistä. Liiallinen järjestely ja ohikävely voi jättää vainajan viimeisestä matkasta lähimmille omaisille ikuisen arven, mikä ei pyyhkiydy koskaan pois.
Muistotilaisuus on yksitystilaisuus, jossa nimensä mukaisesti muistetaan ja muistellaan vainajaa. Muistotilaisuuden järjestäminen ja sen sisältö on omaisten ratkaistavissa.
Tilaisuuteen kutsuttavien osalta tulisi myös noudattaa vainajan toiveita – varsinkin, jos hän on perustellut kantansa, minkä vuoksi tiettyjä henkilöitä ei tarvitse kutsua. Ohjelma voi rakentua pyydettyjen puheenvuorojen, virsien ja musiikin varaan. On hyvä tarjota mahdollisuus myös yleisön puheenvuorolle.
Muistotilaisuuden suunnittelussa pyritään ottamaan huomioon vainajan toiveet ja persoonallisuus. Ei ole hyvien tapojen mukaista muistotilaisuudessa kysellä: ”Annoitteko luvan ottaa vainaja letkuista tai kuka teistä päätti, että että hänen ei tarvitse enää kärsiä.”
Ihmisten tulee ottaa huomioon se, että tänä päivänä lääkäri tekee päätökset ja ilmoittaa omaisille, milloin toimenpide tehdään. Omaisten syyttäminen muistotilaisuudessa on todella moukkamaista toimintaa.
Hautajaisten jälkeen alkaa suruaika, jonka aikana vainajan puoliso ja lapset käyvät läpi surun vainajan poismenosta. Jokaisella on oma tapa käsitellä surua ja kaikille tulee antaa siihen oikeus.
Lähimmät sukulaiset käsittelevät surun omalla tavallaan. Sukulaisten ei kannata antaa turhia lupauksia: ”Kyllä me teistä huolta pidetään” – jos sitä ei ole missään vaiheessa edes tarkoitus toteuttaa.
Myös vainajan ystäville menetys on suuri ja sitä joutuu käsittelemään pitkän aikaa. Vuosi ei välttämättä riitä, vaan siihen tarvitaan aikaa. Tulee tilanteita, jolloin kaipaa edesmennyttä ystävää ja hänen viisaita sanojaan.
Monta kertaa on tullut eteen tilanne, jossa ne olisivat olleet tarpeen. Monta asiaa ja tekoa olisi jäänyt tekemättä, jos olisi vielä ystävä, jonka kanssa käydä asioita läpi ja keskustalla ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Ne perinteiset jutut, mitä olemme aikaisemmin yhdessä möklynneet, ovat saaneet aivan uuden merkityksen ja arvostuksen. Ystävyys ei saa katketa vainajan lähiomaisiin, vaan ystävät ovat sitä varten, että he ovat tukena silloin, kun muut eivät siihen pysty tai halua.
