Viime kesänä pääosin uusittu Suojalinnan urheilukentän juoksurata on juoksijoiden mukaan nopea. Monia henkilökohtaisia ennätyksiä irtosikin tuloksena Pohjantähti Gamesien pikamatkoilta juhannuksen aatonaattona.
Oulun Pyrinnön 16-vuotias Samuel Purola pani heinäkuun EM-viestijoukkueen Eetu Rantalan lujille miesten satasella parantamalla ennätystään peräti 0,15 sekuntia. Tulos on ikäluokan toiseksi paras Suomessa.
Pudasjärven Urheilijoita edustava Rantala sanoi, että radasta ei hänenkään tulosparannuksensa kiinni ollut. Kilpailusää oli kohdillaan, fyysiset ominaisuudet kunnossa, mutta muuten ei miehen vire ollut parasta tasoa.
Rantala nähdään ensi viikolla Amsterdamin EM-kisoissa Suomen miesten 4x100 metrin kisassa.
Naisten pikamatkoilla Kannuksen Annina Kortetmaa pinkoi kahteen voittoon. Oma ennätys parani 200 metrillä peräti 0,25 sekuntia. Tulos 24,08 on Suomen tämän kesän tilastokakkonen ja myös Suojalinnan kenttäennätys.
Oulun Pyrinnön Elina Lampela ylsi kesän parhaaseensa, kun hän ylitti naisten seiväshypyssä 395 senttiä.
Keihästä heittävä Heikki Kuurola aikoo seuraavat puoli vuotta keskittyä urheiluun. Hän sai opinnot OSAO:n prosessitekniikan linjalla valmiiksi muutama viikko sitten, mutta työpaikkaa ei ole löytynyt.
– Tammikuussa on lähtö armeijaan. Pääsin Rovaniemelle. Urheilujoukkoihin lähtö olisi tiennyt pitkiä matkoja Helsingin ja kodin välillä eikä ne innostaneet. Kyllä sitä varmaankin harjoitella voi armeijan leivissä ollessakin.
Alkukesän tulostavoitteeksi asetettu 65 metriä ylittyi Suojalinnalla 18 sentillä. Seuraavaksi Kuurola on lähdössä Pihtiputaan keihäskarnevaaleille heinäkuun alussa. Kesän tavoite hänellä on saada ennätys nykyistä lähemmäksi 70 metrin rajaa.
Oman harjoittelun ohella lupaava keihäsmies on ohjannut muutamia kotiseuransa lapsia lajin saloihin. Kymmenvuotias Oona Ritola kertoi heitelleensä muutaman kuukauden Heikin ohjauksessa ja kävi Suojalinnalla ensimmäisen keihäskisansa.