Aseman Lapset ry:n Walkers-auto eli Wauto aloitti ammattilaisten ohjaaman, vapaaehtoisten aikuisten nuorisotyöhön perustuvan toimintansa Pudasjärvellä viime torstaina. Kyseessä on nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu matkailuauto, joka kiertää sivukylillä ja taajama-alueella kolmen kuukauden ajan.
Keskiviikkoiseen tiedotustilaisuuteen osallistui joukko Pudasjärven nuorisotyön ammattilaisia. Monelle nuorelle esimerkiksi pääsy nuorisotiloihin pitkien etäisyyksien tai ujouden takia voi olla vaikeaa.
– Täällä pitkät välimatkat tuovat haasteita, ja monet sivukylien nuoret harmittelevat koulun jälkeen, että koulukyyti lähtee, eikä nuokkarille voi jäädä vaikka haluaisi, Pudasjärven etsivä nuorisotyöntekijä Juha Mertala kertoo.
– Yksi poika eräällä paikkakunnalla ei uskaltautunut nuorisotalolle, koska tila tuntui liian suurelta ja hän kaipasi vahvemmin aikuisen tukea ja lähellä oloa. Auto sopi hänelle hyvin, ja sittemmin hän uskaltautui käymään myös nuorisotalolla, jossa käy yhä, kertoo Wauto-toimintavastaava Niilo Karjalainen.
Wauton intiimissä tilassa aikuisen ja nuoren kohtaaminen on suorempaa ja jokaiselle nuorelle pystyy antamaan enemmän huomiota. Nuoret voivat keskustella turvallisesti luotettavan aikuisen kanssa mieltään askarruttavista asioista ja huolistaan, kuten vaikeista kotioloista, kiusaamisesta tai seksuaalisen suuntautumisensa aiheuttamasta hämmennyksestä.
Toimintajaksojen jälkeisistä raporteista on selvinnyt esimerkiksi, että nuorille oli tärkeää, kun Wautossa sai olla rennosti omalla kylällä, eikä tarvinnut jännittää ja ”tälläytyä” isommille kylille lähtemisen takia.
Eräässä raportissa kerrotaan, kuinka iltapäivälehdissä kirjoitetusta ilkivallasta vastuussa olleet nuoret olivat helpottuneita päästessään kohtaamaan aikuisen ja puhumaan asiasta avoimesti. Raportin mukaan nuoret vaikuttivat turhautuneilta, sillä heillä ei ollut kotikunnassaan paikkaa, missä olla.
Karjalainen korostaa, että toiminnassa tärkeintä on kohtaamisten laatu, ei Wautolla käyvien nuorten määrä. Hyviä kokemuksia on yhtä lailla niin Tampereelta kuin Utsjoelta.
– Tämäntyyppinen toiminta mukautuu monenlaisiin ympäristöihin. Toiminta on nuorille tärkeää, vaikkei heitä olisikaan paikkakunnalla paljon. Nuoret käyvät autolla usein säännöllisesti koko jakson ajan, Karjalainen kuvaa.
Pudasjärven nuorten palveluiden koordinaattori Auri Haataja odottaa kiinnostuksella kolmen kuukauden mittaisesta Wauto-jaksosta syntyviä kokemuksia, joiden perusteella selviää, olisiko Pudasjärven nuorisotyötä mahdollista kehittää enemmän Wauton tyyppiseen toimintaan.
Sosiaalinen media on tärkeä väylä nuorten tavoittamiseen. Wauton liikkumiseen ja toimintaan liittyvää julkista viestintää tehdään Facebookissa ja Instagramissa. Nuorten oleskelupaikat ovat muuttuneet, kun somea käytetään enemmän. Karjalaisen mukaan nykynuoret eivät erottele sosiaalista mediaa ja muuta kohtaamisympäristöä toisistaan.
Karjalainen on tehnyt nuorisotyötä somessa, mutta ei usko sen koskaan korvaavan kasvokkaisia kohtaamisia.
Sosiaalisen median avulla myös nuoret voivat kuitenkin helposti ottaa yhteyttä Wauton aikuisiin ja esittää omia toiveitaan. Nuoret voivat esimerkiksi pyytää autoa saapumaan paikalle.
– Auto juoksee nuorten tilausten perässä ja toiveisiin vastataan. Kun nuoret huomaavat, että heitä kuunnellaan oikeasti, he uskaltavat kertoa myös asioista jotka pelottavat. Eräskin poika otti yhteyttä ja kertoi pelkäävänsä, koska koulun takapihalla kuuleman mukaan tapeltiin. Wautolla mentiin paikalle, mutta tappelua ei onneksi ollut. Pojalle oli kuitenkin tärkeää, että aikuiset ottivat pelon tosissaan ja tulivat paikalle, Karjalainen kuvaa.
Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton Aseman Lapset ry perustettiin Helsingissä vuonna 1990. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten tervettä kasvua ja nuorten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta.
Yhdistys pyrkii myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen siten, että yhteiskunta muuttuisi nuorten hyvinvointia parantavaksi.
Järjestö tekee aktiivisesti yhteistyötä eri tahojen kanssa ja panostaa nopeaan reagointiin nuorten elämässä tapahtuviin muutoksiin. Aseman Lapset on muun muassa puuttunut kiusaamiseen erilaisten hankkeiden avulla.
Yhdistyksen jäsenet ovat esimerkiksi nuoriso-, sosiaali- ja terveysaloilla työskenteleviä ammattilaisia. Lisäksi toiminnan piiriin kuuluu lähes 400 vapaaehtoista työntekijää ympäri maata.
Aseman Lapset ry omistaa Wauton ja Walkers-tuotemerkin. Walkers-toiminta perustuu aikuisen ja nuoren kohtaamiseen.
Kiinteitä Walkers-nuorisotyöpisteitä toimii 12 eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Walkersien toiminnasta vastaavat paikalliset toimijat.
Aseman Lapset ry koordinoi Wauto- ja Walkers-toimintaa ja vastaa työntekijöiden ja vapaaehtoisten kouluttamisesta. Erilaisista taustoista ja ammattikunnista tulevien vapaaehtoistyöntekijöiden osallistuminen nuorisotyöhön on toivottavaa.
– Olen itse työskennellyt aina nuorisotyöntekijänä, joten osaan kertoa nuorille, kuinka tullaan nuorisotyöntekijäksi, poromies taas osaa kertoa nuorille omasta ammatistaan. On tärkeää, että nuoret saavat mahdollisimman monipuolista tietoa ja pääsevät kuulemaan erilaisista kokemuksista aikuisilta, Wauto-toimintavastaava Niilo Karjalainen Aseman Lapset ry:stä kertoo.
Aseman Lapsilla on neljä matkailuautosta tehtyä Wautoa, joista Pohjois-Suomen alueella toimii parhaiten kylmiä olosuhteita kestävä Leijona-auto.