Koillismaan rovastikunnan miestenpäivillä toissa sunnuntain oli aiheena muun muassa sisällissota 1918 ja kirkko. Hyvän alustuksen piti lääninrovasti ja Taivalkosken kirkkoherra Tuomo Törmänen. Hän on myös historioitsija.
– Sain ensi kertaa kokea konkreettisesti sisällissodan merkityksen nykyaikaan, kun nuorena teologina vuonna 2005 olin harjoittelijana Kuorevedellä Keski-Suomessa. Kirkkoherra antoi heti alkajaisiksi ohjeen, että sisällissodasta täällä ei sitten puhuta sanaakaan. Aihe on näillä seuduilla vieläkin liian arkaluontoinen.
Törmänen pitää kaikista kapinan nimityksistä sisällissotaa oikeana, vaikka mikään nimitys ei hänen mielestään sovellu kuvaamaan vuoden 1918 sotaa Koillismaan näkökulmasta, koska täällä ei ollut kartanoita eikä torppareita.
– Miehiä lähti tai pakotettiin lähtemään sekä punaisiin että valkoisiin. Valkoisiin kuitenkin enemmän.
Kirkolle sisällissota on ollut vaikea asia, koska toisiaan tappoivat saman kirkon jäsenet. Tuolloin kirkkoon kuuluminen oli pakollista.
Törmäsen mukaan kirkko oli selkeästi valkoisten puolella ja tuomitsi jyrkästi punaisten toiminnan ja vallankumouksen.
Silloinen arkkipiispa Gustaf Johansson piti sodan syynä sosialistien vihaa kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan. Hänen mukaansa sosialismi oli syytä haudata iäksi ja sisällissota oli merkki demokratian turmiollisuudesta.
Törmänen korosti, että Suomen sisällissota on hyvä esimerkki siitä, mitä osattomuus ja räikeät epäkohdat saavat aikaan. Tämän päivän poliitikkojen pitäisi muistaa, mitä suuri eriarvoisuus saa aikaan.
Punaiset surmasivat yhteensä kymmenen pappia ja tuhosivat useita pappiloita ja kirkkoja. Valkoinen julkisuus teki heistä marttyyreita.
Löytyi punaistenkin puolelta yksi punainen pappi. Hän oli Ruotsinpyhtään seurakunnan pappi Einar Rauhamäki, joka oli myös työväenyhdistyksen aktiivinen toimija jo ennen sisällissotaa.
– Hänellekin kävi huonosti. Ruotsin kautta Neuvostoliittoon paennut pappi karkotettiin 1930-luvun lopulla Siperiaan inkeriläisten pakkosiirtojen mukana. Jäljet katosivat sinne.
Muutamat muutkin papit Törmäsen mukaan toimivat aktiivisesti yhteistyössä punaisten kanssa.
Vanhoillislestadiolaiset olivat vahvasti valkoisten puolella. He muun muassa toimittivat valkoisille sodan ajaksi ambulanssin miehistöineen.
Törmäsen mukaan nyt sadan vuoden kuluttua sisällissotaa pitäisi arvioiden sen aikaisten olosuhteiden mukaan ja ihmiset pitäisi nähdä ihmisinä – ei punaisina ja valkoisina.
– Meidänkin on tällä hetkellä vaikeaa tietää, mitä ihmiset sadan vuoden kuluttua ajattelevat nykyisestä maailmanmenosta.
Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi tämän vuoden tammikuussa, että on ymmärrettävää, että kaikkein kipeimpiä kertomuksia ei ole kerrottu.
– Ne on säilötty hiljaisuuteen. Niissä voi olla epävarmuutta, vihaa, katkeruutta, häpeää, syyllisyyttä ja paljon muuta.
Sadan vuoden perspektiivistä on Mäkisen mukaan helppo nähdä, että kirkon johdon ja papiston roolilla ja asennoitumisella sisällissodan repimässä maassa on ollut pitkä ja vaikea jälki. Vaikeampaa on tunnistaa, millaisen jäljen kirkon johto ja papisto yhteiskuntaan nyt jättää.
– Me emme ole sen parempia, avarakatseisimpia tai tarkkanäköisempiä kuin ihmiset sata vuotta sitten. Mutta me elämme vahvemmassa, tasa-arvoisemmassa ja järjestyneemmässä yhteiskunnassa, Mäkinen jatkaa.