– Päivä täynnä eloa, iloa ja infoa! näin Pudasjärven vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet kuvailevat Seniorimessujen laajaa sisältöä.
Lokakuun seitsemäntenä päivänä Seniorimessut valtaavat Tuomas Sammelvuo -salin.
– Messuille on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita. Ovet ovat avoinna aamukymmenestä kolmeen iltapäivällä, kertoo vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Esko Ahonen.
Viime viikolla kokoontunut messutyöryhmä totesi valmistelujen olevan loppusuoralla. Päivää on suunniteltu hyvässä hengessä ja senioreiden tarpeita ajatellen.
– Tähtivieraamme on geriatrian erikoislääkärin Marja-Liisa Karjula. Hänen esitelmänsä aiheena on ”Hyvä mieli vanhetessa”.
Saman teeman ympärille rakentuu myös muu messujen monipuolinen tarjonta.
– Tavoitteena on tuoda vanhusten asioita esille ja saada mahdollisimman paljon ihmisiä mukaan. Ikäihmisten joukko kasvaa koko ajan.
Monipuolinen ohjelma on valmis.Eri esitysten lisäksi lavalla nähdään ja kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja, muotinäytös sekä tuotteiden ja palveluiden esittelyjä. Esittelypöytiä on tulossa parikymmentä.
Vapaa taiteilija Eero Schroderus esiintyy messuilla kahteen otteeseen otsikolla ”Eeron tarinoita”. Schroderus on tehnyt pitkän uran näytelmäkirjailijana, näyttelijänä ja ohjaajana, joten hänen pakinointinsa tulee varmasti olemaan mielenkiintoista katsottavaa.
– Seniorimessujen esiintymiseen hänelle annettiin vapaat kädet, työryhmän väki naurahtaa.
Vanhuuteen liittyvät aiheet on pidetty mielessä tapahtumaa suunniteltaessa. Päivän avaa vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Esko Ahonen. Seurakunnan tervehdyksen tuo kirkkoherra Timo Liikanen ja kaupungin tervehdyksen lausuu kaupunginjohtaja Tomi Timonen.
Asiantuntijoiden puheenvuoroissa käsitellään kuulon heikkenemistä, muistiasioita, liikuntapalveluja- ja suosituksia, ikääntyneen näköä sekä turvallista lääkehuoltoa. Lisäksi messuvieraat pääsevät liikkumaan, sillä luvassa on keppijumppaa sekä tanssiliikuntaa.
Musiikkituokioissa viihdyttävät Eläkeliiton kuoro ja Lakarin koulun oppilaskuoron esitykset.
– Seniorimessuilla on mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun lounasaikaan sekä vohvelikahveihin koko päivän, järjestäjät vinkkaavat Maa- ja kotitalousnaisten järjestämästä muonituspuolesta.
Myös kuljetusjärjestelyistä on huolehdittu, sillä Nevakiven linja-auto liikennöi ilmaiseksi seurakuntatalon, keskustan linja-autoaseman ja messupaikan väliä.
Ensimmäinen valtakunnallinen vanhusten teemapäivä järjestettiin jo vuonna 1954. Päivän pääjuhla pidettiin tuolloin 19.9. Helsingin kaupungin vanhainkodissa Oulunkylässä. Myöhemmin vanhustenpäivä vakiintui vietettäväksi lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina.
Vuonna 1954 todettiin vanhustenpäivän tarkoituksena olevan saada kaikki ne, joilla on ”elossa vanhenevia omaisia, näitä silloin muistamaan ja tuomaan ilmi koko yhteiskunnan kiitollisuus sille polvelle, joka on nykypolven elämän rakentanut”.
Vanhustyön keskusliitto alkoi vuodesta 1959 järjestää vanhustenpäivän pääjuhlaa vuoroin eri paikkakunnilla. Tänä vuonna pääjuhla järjestetään Sodankylässä.
Vanhustenpäivästä tapahtuma laajeni vanhustenviikoksi, jota alettiin viettää vuonna 1972. Tänä vuonna valtakunnallista vanhustenviikkoa vietetään 6.–13. lokakuuta teemalla ”Varaudu vanhuuteen”. Viikon suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Vanhustenviikolla Vanhustyön keskusliitto julkaisee vanhusten viikolla www.vanheneminen.fi -sivuston, johon tuotetaan innostavaa sisältöä vanhenemiseen varautumisesta. Vanhustyön keskusliitto muistuttaa, että vanhenemiseen varautuminen on elämän suunnittelua ja ennakointia.