Sa­ra­pirt­ti ko­mei­lee nyt uuden katon alta ja tans­si­maan pääsee lauan­tai­sin

Esa Rytinki mittailee grillikatoksen tarpeita. Kuva Sarapirtin kattoremontista viime syksyltä.
Esa Rytinki mittailee grillikatoksen tarpeita.
Esa Rytinki mittailee grillikatoksen tarpeita.
Kuva: Toivo Kiminki

Sarakylän nuorisoseuran Sarapirttiä on kunnostettu monin tavoin.

Talo komeilee nyt uuden katon alta. Hintavaan urakkaan on seuran puheenjohtajan Urpo Puolakanahon mukaan otettu lainaa. Kotiseutuliitosta toki heltisi syksyllä viiden tonnin avustus ja kaupungilta on saatu avustusta 7000 euroa, hän kiittelee.

Euroopan unionin, Suomen valtion ja kuntien kukkaroista kerättyä ja maaseudun kehittämiseen tarkoitettua leader-rahaa ei Sarapirtille saa. Perusteluina on toimivan kyläkoulun läheisyys. Sarakylän koululle on Sarapirtin pihasta matkaa kahdeksisen kilometriä.

Pelkällä katonteolla ei kuitenkaan vanhaa taloa kunnossa pidetä. Nuorisoseura sai Laavu-hankkeen kautta työntekijän, joka on pistänyt pirtillä paikkoja kuntoon.

Ulkoportaat on nyt sovitettu askelten mukaisiksi, vessat kunnostettu ja grillikatos on työn alla. Puolakanaho haikailee vielä keittiöön kunnon hellaa. Rimminkankaan koululta olisi myös tilaus 120 tuolille, Sarapirtin entiset ovat pian loppuun asti istuttuja.

Sen verran vankoilla pohjilla kesän suunnitelmat nuorisoseuralaisilla nyt ovat, että Sarapirtin lattialla pääsee pyörähtelemään musiikin tahdissa kesäkuun alusta elokuun loppuun jokaisena lauantai-iltana, Urpo Puolakanaho kertoo.

Esa Rytinki on tehnyt remonttia Sarapirtillä reilun kuukauden ajan. Purkamista on riittänyt, mutta uuttakin on mies päässyt tekemään. Hänestä Sarapirtin kunnostaminen on hyvinkin tarpeen, aikoinaan hyvin tehtyä rakennusta ei pidä päästää rapistumaan.

Rytingin sormet syyhyävät käydä Sarapirtin vanhan saunan kimppuun. Hänen silmissään rakennus, vaikka ränsistyneeltä näyttääkin, kätkee sisäänsä kunnostuksen arvoisen kohteen.

Ilmoita asiavirheestä