Ruoka puhuttaa aina, onhan se merkittävä osa hyvinvointia. Se on noussut jälleen pinnalle niin mediassa kuin ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Kuitenkaan huomion kohteena ei enää ole esimerkiksi mitä erikoisempien ruokien kokeileminen, vaan ruoasta on tullut ekoteko ja kestävän kehityksen kontrollin kohde.
Ilmastonmuutoksesta ollaan huolestuneita. Lihan haaliminen Suomen ruokakauppoihin esimerkiksi Brasiliasta puistattaa. Kotimaisuudesta ja lähiruoasta on tullut taas trendikästä.
Monissa kouluissa on päivittäin kaikkien tarjolla kasvisruokavaihtoehto. On tavallista, että ison kaveriporukan mennessä syömään, puolet saattaa valita kasvisruokavaihtoehdon, vaikkeivät olisikaan varsinaisesti kasvissyöjiä.
Juuri liharuoassa onkin nähtävissä suuri ero sukupolvien välillä. Jo nuorten aikuisten omat vanhemmat ovat vähemmän kiinnostuneita ruokavalion korvaamisesta kasviksilla kuin lapsensa.
Nuoret elävät valinnan ajassa. Sen lisäksi, että heidän on päätettävä mihin menisi opiskelemaan tai työhön, on tehtävä valinta siitä, millaista ruokaa valmistaa.
Syyllisyys ympäristön saastuttamisesta saattaa vaivata, ja ekologisten ruokailutapojen kautta nuori voi kokea kantavansa kortensa kekoon.
Ruoka ei ole enää vain pakollinen selviytymisen ehto, sillä se on valinta siitä, millaisia arvoja kannattaa ja minkä näkee tärkeänä.
Syömisiään saattaa joutua perustelemaan kavereille. Maitotuotteita on alettu kyseenalaistaa. Missään muualla ei juoda maitoa ruokailun lisänä ja käytetä osana ruoanlaittoa niin paljon kuin Suomessa.
Olemme kuitenkin matkalla kohti muun maailman tapaa käyttää maitoa, sillä sen suosio vähenee hetki hetkeltä.
Entä kouluruoka? Monen muun ohella se siirtää suomalaista ruokakulttuuria.
Kouluruokailun pitäisikin pysyä ajan hermolla ja tarjota uudenlaisia keinoja pitää monipuolista ruokailua yllä.
Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa opetusneuvos Marjaana Manninen kuvaa kuinka nuorten ruokamieltymykset ovat uudistuneet, sillä heistä on tullut “kriittisiä ja valveutuneita kuluttajia joilla on kokemusta ruokamaailmasta”.
Miksi kouluruoka sitten ei maistuisi? Kritiikin kohteena on ruoan teollisuus, mikäpä muukaan, kun ruokaa joudutaan rauhallisen kotiympäristön sijaan tekemään suurelle määrälle syöjiä.
Teollisuuden voi huomata siinä, kuinka kouluruokala tuntuu tuoksuvan aina samalle ja monet ruoat muistuttavat toisiaan. Teollisuuden vai tietyn mausteen syytä, kuka tietää?
Täytyy olla kuitenkin kiitollinen ilmaisesta tai lähes ilmaisesta kouluruuasta, mutta kritiikkiä voi esittää.
Ei mikään kehity, jos siihen tyydytään täysin sellaisena kuin se on.
Ruokailen lähes joka arkipäivä Oulun yliopistolla, jossa on monta erilaista ruokaravintolaa auki joka päivä.
Olen huomannut, että monet valitsevat kasviskeiton tai proteiinin lähteellä varustetun salaattivaihtoehdon ainaisten jauhelihapihvien tai lihakastikkeen sijaan.
Lounaan lisukesalaattivalikoimaa pidetään arvossa ja opiskelijoiden lautaset täyttyvätkin tomaateista, kaaliraasteesta, pähkinöistä ja siemenistä.
Laadukkaasta ja lähellä tuotetusta ruoasta ollaan valmiit maksamaan normaalia kouluruokaa enemmän.
Jos minulta kysytään miten nuoret syövät, voisin vastata kaiken tämän. Toisaalta on myös heitä, jotka eivät ajattele ruokaa kuin pakollisena asiana.
Ymmärrän niin valveutuneen vegaanin ja ekologisen, ruoasta piittaamattoman valmisruokaa syövän nuoren kuin vain elääkseen syövänkin näkökulman enkä koe tarvetta arvostella kenenkään syömistottumuksia.
Itse syön niin kasvis-kuin liharuokiakin, välillä makaronilaatikko-tyylillä, välillä ei lihaa viikkoon.
Minusta siinä ei ole mitään väärää, ettei innovatiivinen ja trendejä seuraava ruoanlaitto ole jokaisen kiinnostuksen kohde.
Trendien tehtävänä näen sen, että ne ravistelevat ihmisen aika ajoin ajattelemaan omia tapojaan, joskus uusi jää, joskus ei, se on inhimillistä.