Aika kultaa muistot, mutta kuitenkin, muistan tarkalleen, kun lähdin syyskuun ensimmäisenä aamuna vuonna 1964 linja-autolla Rimmille keskikouluun. Oli sumuinen, viileä aamu. Odottelimme linja-autoa, se tuli tarkalleen klo 6.00.
Joitakin yksityiskohtia on jäänyt mieleen matkasta. Auto oli tupaten täynnä, osa matkustajista seisoi loppumatkasta linja-auton käytävällä. Perällä olleesta tupakkakopista levisi savu koko autoon.
Rimminkankaan asuntolassa asuttiin viikot maanantaista lauantaihin. Asuntolasta, joka tuona syksynä otettiin käyttöön, minulla on vain joitakin yksittäisiä muistikuvia.
Asuntolanhoitajat ja -apulaiset pitivät hyvää huolta meistä. Säännölliset ruoka-ajat, lukutunnit ja huoneiden siivoukset täyttivät iltaohjelman. Huoneet olivat kahden oppilaan huoneita.
Silloinkin esiintyi jonkin verran kiusaamista. Kylillä käydessä joskus joutui vastaantulevien isojen poikien kiusattavaksi. Ehkä silloin vähän yli kymmenvuotiaaseen poikaan iski koti-ikävä. Asuntola-asuminen muuttuikin omalta kohdaltani myöhemmin päivittäiseen kulkemiseen linja-autolla.
Aamulla lähdin klo 6 ja palasin kotiin klo 18 jälkeen. Aamuisin linja-auton tultua Kurenalle oli tapana piipahtaa Pirttikahvilassa. Siellä erityisesti kiinnosti kahdenkymmenen pennin pajatso.
Muistaakseni joku pojista käytti nyrkin voimaa pajatson kylkeen. Joskus sieltä kilahti kolikoita, mutta usein tuli joko vettä tai luutu kopauttajan olkapäille.
Rimminkankaan upouusi, vuotta aiemmin valmistunut koulukeskus jakaantui keski- ja kansalaiskouluun. Keskikouluunhan pyrittiin osallistumalla pääsykokeisiin.
Kansalaiskoulun ja keskikoulun välillä oli selvä ”luokkajako”. Keskikoululaisten oli pysyttävä omalla alueella. Olikohan niin, että keskikoululaisia pidettiin vähän viisaampina?
Kouluajoilta minulla on varsin hataria muistikuvia. Suuri oppilasmäärä oli ehkä kaikkein pelottavin asia pieneltä kyläkoululta tulleelle lapselle. Luokkakoot olivat todella suuria, 30-40 oppilasta luokassa.
Sain erikoisluvan tulla lukemaan läksyjä aamulla ennen koulun alkua, koska linja-auto oli jo seitsemältä Kurenalla. En muista, että olisin saanut yhtään jälki-istuntoa keskikoulussa.
Opettajista on pelkästään hyviä muistoja. Erityisesti mieleeni on jäänyt historian lehtori Erkki Nieminen. Pidin hänen oppitunneistaan. Äidinkielen lehtori Anna-Liisa Hämäläinen on toinen, jonka muistan.
Eräällä oppitunnilla hän herätteli minut heiluttamalla vinhasti kynää silmieni alla ja kysyi nukutko sinä? Taisinpa joskus väsyneenä ottaa pienet torkutkin. Silloiset rehtorit Eino Kuismanen ja Tapani Karvanen ovat positiivisessa mielessä piirtyneet mielikuviini.
Köyhistä oloista lähtevälle pienelle pojalle äitini oli laittanut pakkasaamuna kaksi villapaitaa päällekkäin. Silloinen luokanvalvoja sanoi, että eikös sinulla ole kuuma – seuraavana päivänä oli sitten vain yksi. Jalkineethan olivat joko kumikengät, varret taitettuna tai sitten harmaat vinkkelit pakkasilla.
Keväällä pelatusta keskikoulun viidennen luokan ja alempien luokkien välisestä jalkapallo-ottelusta on positiivinen muisto, kun ratkaisin ottelun potkaisemalla puolesta kentästä maalin.
Jostain syystä muistoni Rimminkankaan koulusta ovat hatarat, ei ole valokuvia eikä muuta tallessa. Ainakaan silloin ei puhuttu hajuongelmista, olivathan koulu ja asuntola uusia ja hienoja, joten syy muistamattomuuteen ei ole siinä.
Niiden komeiden tilojen tuuletuksesta kyllä huoli pidettiin, sen muistan. Välitunneilla järjestäjät väänsivät luokkien ikkunat auki. Myös asuntolassa piti siivotessa tuulettaa huolella.
