Riistakolmioita lasketaan tänä kesänä 22.7.–6.8.2023. Laskennassa ovat mukana metso, teeri, pyy ja riekko sekä lehtokurppa, metsäjänis ja karhu.
Suositeltavinta on tehdä laskenta kahden ensimmäisen viikon aikana, jolloin tulokset ennättävät varmasti metsästysaika-asetuksen pohjaksi, kertoo Suomen riistakeskus tiedotteessaan.
– Heinä–elokuun vaihteessa tehtävät riistakolmiolaskennat kertovat metsäkanalintukantojen tiheyksistä, sekä siitä, miten metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut. Viime kesän laskennoissa todettiin, että metsäkanalintujen tiheydet olivat pysyneet edellisvuoden tasolla. Metsolla ja teerellä aikuiskanta kasvoi, kesän 2021 hyvän poikastuotannon seurauksena, kertoo tiedotteessa erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Syksyn metsästysajat päätetään laskentojen tulosten perusteella heti laskentakauden päätyttyä.