Lukijalta
Kolumni

Reeta Jyl­hän­leh­to: "E­lä­mäs­tä puuttuu muiden ih­mis­ten te­ke­mis­ten seu­rai­lu, kun “ky­lil­tä” ei kan­tau­du kiin­nos­ta­via juttuja kuul­ta­vak­si."

Pudasjärvi

-
Kuva: Reeta Jylhänlehto

”Kyllä on pitkäveteistä”, taidetaan melko monessa talossa todeta näin kevättalven keskellä. Sellaisina päivinä, kun aurinko ei paista eivätkä kimaltavat hanget innosta ulkoilemaan, vaan lumimyrsky piiskaa ikkunanpieliä, olisi tylsähköä jo ilman pandemiaakin. Nyt elämästä puuttuu vielä muiden ihmisten tekemisten seurailu, kun “kyliltä” ei kantaudu kiinnostavia juttuja kuultavaksi.

Vaikka pandemia-aika ei pakota ihmisiä jättämään kotiaan ja perhettään, kuten aiemmat kriisit ovat saattaneet pahimmillaan tehdä, tuntuu sosiaalisten kontaktienkin rajoittaminen pitkittyessään raskaalta.

Ihmisen on aikojen saatossa täytynyt olla kiinnostunut toisista ja toimia yhteistyössä muiden kanssa jo evolutionaalisesti selviytyäkseen vuosituhansien läpi. Tunne yhdessä tekemisestä on tärkeää vaikeita haasteita kohdattaessa.

Ei ole ihme, että tositelevision katseleminen innostaa tällä hetkellä monia. Tositelevisio-ohjelmat, kuten Selviytyjät, Master chef ja Maajussille morsian ovat mukavaa seurattavaa, sillä niissä pääsee seuraamaan tavallisten ihmisten tekemisiä, mikä tuo kaivattua tunnetta samaistumisesta ja ihmiskontakteista.

On kiinnostavaa seurata, miten ihmiset toimivat ohjelmissa omana itsenään ja vertailla sitä siihen, miten toimisi itse samanlaisessa tilanteessa. Tositelevisio-ohjelmilla on usein jotenkin negatiivinen maine, eikä niiden katsomista haluta tuoda ilmi muille. Erityisesti niin tuntuu olevan työssäkäyvillä aikuisilla, joille tällaisen “hömpän” katsomista pidetään ajanhukkana, vaikka ohjelmat voivat itse asiassa opettaa paljonkin ihmisten erilaisuudesta.

Tuskin missään tilanteessa ihmistuntemus on pahasta. Vaikka ohjelmat tarjoavat samaistumista, ja internetin kautta tuttaviin saa yhteyden poikkeusoloissakin, ei se valitettavasti silti korvaa tavallista rupattelua ihmisten kanssa uimahalli- tai markkinareissulla.

Kiinnostus muita kohtaan saattaa tosin kaikessa hyödyllisyydessäänkin kääntyä itseä vastaan siinä vaiheessa, jos elämää aletaan elää niin sanotusti naapurien ehdoilla. On yleistä ajatella aivan liiaksikin sitä, mitä muut ihmiset itsestä ja omista tekemisistä ajattelevat. Taustalla voi ehkä olla pelko siitä, että tulee muiden hylkäämäksi, mutta mikä oikeastaan on pahinta, mitä voisi tapahtua?

Jotkut ihmiset saattavat ihmetellä toimintaasi ja puhua siitä selkäsi takana, mutta vain hetken, sillä jokainen keskittyy lopulta eniten omaan elämäänsä. Tuskin kukaan jää analysoimaan toisen elämää loputtomiin. Totuus on, ettei kaikkia voi miellyttää, joten oma tyytyväisyys tulisi olla tärkein prioriteetti.

Toisaalta kiinnostus siitä, mitä muut itsestä ajattelevat, on osoittautunut positiiviseksi ominaisuudeksi pandemia-aikana. Yksi jos toinenkin on takuulla tullut istuneeksi autossa kaupan pihalla ja katsonut, kuinka kaikilla kauppaan näyttää olevan kasvomaskit kasvoillaan ja ajatellut, ettei viitsi itsekään mennä ostoksille ilman maskia, kun se näyttää muillakin olevan. Näin lopulta lähes kaikki tulevat huolehtineeksi yhteisestä turvallisuudeksi ihan vain sen ansiosta, etteivät “kehtaa” olla niin tekemättäkään.

Jos muut ihmiset eivät olisi kaupassa vastassa, houkuttaisi monia varmasti luistaa maskin käytöstä ja käväistä asioilla vaikka silminnähden flunssaisenakin.

Paine toimia oikein lienee olevan sitä suurempi, mitä pienempi paikkakunta on kyseessä, sillä oululaisen silmiin pudasjärveläiset käyttävät maskia hyvin tunnollisesti asioidessaan keskustan liikkeissä. Siitä isommat paikkakunnat voisivat ottaa mallia, jotta pääsisimme jo tämän vuoden puolella tapaamaan toisiamme sankoin joukoin ”kylillä”.

Reeta JylhänlehtoKirjoittaja on pudasjärveläinen suomen kielen opiskelija Oulussa.