Viime päivinä on voinut lukea uutista, jossa kerrotaan älypuhelinten ”zombivaikutuksista” koululaisiin. Iisalmen Sanomissa erityisopettaja vaatii vanhempia reagoimaan lasten ja nuorten huolestuttavaan kännykkäriippuvuuteen.
Aihe peilaa hyvin nyky-yhteiskuntaa, jossa vanhempien vastuulla on ostaa älypuhelimet ja mahdollistaa nuorten pysyminen kehityksen kelkassa. Samaan aikaan heidän vastuullaan on myös opettaa, milloin, missä ja mihin tarkoitukseen älylaitteita käytetään.
Yksi ongelma on juuri siinä, että nopean kehityksen myötä kulttuuriset tavat ja tietämys eivät pysy perässä. Yhteiskunta sysää vastuuta perheille ja yksilöille, mutta ei välttämättä anna tukea tuohon työhön.
Totta kai älypuhelimilla on paljon hyviä puolia, mutta niiden myötä Suomi on saanut riesakseen uusia riippuvuuksia. Netti on sulautunut lonkeroillaan jokaisen taskuun, ja kun taskussa piippaa, ei puhelinta voi olla katsomatta. Pienen höystämisen jälkeen kierre on valmis.
On jo tunnistettu, että puhelimen liiallinen käyttö voi heikentää nuoren koulumenestystä – ja niin se voi varmasti heikentää keskittymistä mihin tahansa tehtävään. Oli kyseessä sitten työ, lastenhoito, juttutuokio ystävän kanssa tai romanttinen illallinen.
Jonkin ajan kuluttua odotettavissa on vastareaktio. Älypuhelimet laitetaan ainakin hetkeksi kiinni ja keskitytään elävään elämään virtuaalisen sijaan. Silloin kun päätöstä ei itse osaa tehdä, se on vanhempien vastuulla.