Puolangan Askanmäen kesäteatterissa nähtävä, Anne Ålanderin ohjaama Pessimismimusikaali on jotakin aivan muuta, kuin mitä kesäteatterien lavalla on totuttu näkemään.
Kesäteattereiden ikisuosikilla farssilla on viihdearvonsa, mutta musikaalissa farssimaisen yliampuvat sähellykset ja kuluneet nauratukset loistavat poissaolollaan. Mistään itkuvirrestä ei kuitenkaan ole kyse.
Ainutlaatuisesta puolankalaisesta mielenmaisemasta kumpuava vakavanaamainen huumori iskee aitoudellaan – se syntyy arkisten ja alueellisten realiteettien tuomista vaikeuksista, kuten Kainuun syrjäseutuja jo ammoisista ajoista vaivanneesta työttömyydestä.
Puolangan nuorten hartain toive on päästä pois, mutta hyvejääkö sekään lopulta mitään?
"Kannattaako mitään edes toivoa, vai onko onni sitä, ettei odota mitään?", kysyy musikaalin nuori päähenkilö Maija (Justiina Mäkäräinen), jonka lannistaa asuinympäristön yleinen näköalattomuus ja huoltajana toimivan mummon tyrannia.
Töitä ei ole kenelläkään, paitsi kunnanjohtaja Jarmo-Pertillä (Kimmo Rajala) ja kylän ainoan kohtauspaikan eli grillin työntekijällä Ritvalla (Leena Heikkinen), jonka surkeasta tuotevalikoimasta asiakkaat ostavat mahantäytettä ainoastaan "piikkiin".
Kimmo ja Tommi Rajalan käsikirjoittamasta musikaalista löytyy nasevaa yhteiskunnallista kantaaottavuutta vanhustenhoidon surkeasta tilasta työttömiä nöyryyttävään aktiivimalliin.
Kunnanjohtaja kutsuu Riitta Nykäsen riemastuttavasti esittämän onnellisuuskonsultin Ilonan pitämään kaikille pakollista, aktivoivaa työllistymiskoulutusta.
Ilonan mukaan onnellisuus on kiinni omasta tahdosta, ja pirtsakkaan laulantaan on jokaisella otettava osaa "karenssin uhalla".
Musikaalissa laululla ja soitolla on tietenkin merkittävä osansa, mutta myös puheosuuksia on kiitettävän runsaasti.
Musikaali on haastava laji, jonka kohdalla joutuu liian usein kuulemaan vaivaannuttavan huonoja kappaleita tekopirteän esiintymisen siivittämänä. Pessimismimusikaalissa näin ei ole, vaan huolella harjoiteltuja lauluosuuksia jaksaa jopa kuunnella.
Esityksessä kuullaan muun muassa Traumaryhmän monille tuttuja tuntoja sanoittava kappale "Kotelomekko", lisäksi sitä varten on tehty runsaasti uutta musiikkia, kuten balladi "Ostakaa meiltä kunnan tyhjiksi jääneitä kiinteistöjä".
Vahvan pääroolin tekevä Justiina Mäkäräinen vakuuttaa niin näyttelemisellään kuin laulullaan. Kohtaloonsa alistuneesta nuoresta naisesta kasvaa terveellä uhmalla elämänsä omiin käsiin ottava toimija.
Jokainen musikaalin useista sivurooleista on teoksen kokonaisuudessa tärkeä. Lavalla nähdään myös Pessimistien videoista tuttu pilismestari Niko (Antti Ryynänen).
Vaikka kyseessä on harrastajanäyttelijöiden esitys, on lopputulos ammattimaisen viimeistelty.
Teatterin tekemisen tärkeimmät – mutta niin kovin usein unohdetut – perussäännöt on muistettu: rooleissa pysytään, kaikella repliikeistä eleisiin on harkittu merkityksensä ja toteutuksensa, ja mikrofonien ansiosta puhe kuuluu ulkoilmassakin. Myös artikulointi on pääosin selkeää.
Taitavasti soittavan lavaorkesterin olemus on asiaankuuluvan ilmeetön, mutta vakuuttavampaa olisi, jos yksikään muusikoista ei antaisi tarkkailevan katseensa harhailla näyttelijöissä.
Aidosti hauskaa ja loistavasti toteutettua musikaalia on pakko suositella ihan kaikille, sillä lippurahalle saa kerrankin vastinetta.
Musikaali on uusi aluevaltaus YouTube-videoillaan ja synkeillä maantien "tervetulokylteillään" tunnetuksi nousseelle Puolangan pessimismipäivät -brändille. Musikaalia esitetään 4.8. saakka.