Puhosjärven pohjoispuolella sijaitseva Sammalharjun Natura-alue on ainoa Pudasjärvellä sijaitseva kohde, joka on päässyt mukaan juuri alkaneeseen Hydrologia-LIFE -hankkeeseen.
Sammalharjussa aiotaan kunnostaa Pääojan ja Lianojan uomia, joiden luonnontila on kärsinyt metsätalouden toimista. Purot oli suunniteltu inventoitaviksi jo syyskuussa, mutta tulvan takia työ on lykkääntynyt.
Aiempi inventointi on tehty lähes 20 vuotta sitten, joten uusi on tarpeen, tietää erätaloussuunnittelija Pirkko-Liisa Luhta Metsähallituksesta.
Taivalkosken Metsäkylässä on kaksi hankekohdetta, Olvassuolla Utajärvellä yksi.
Purojen lisäksi alkaneen hankkeen kohteina myös suot ja lintuvedet. Kaikkiaan Suomessa on 103 kunnostettavaa kohdetta. Soilla työhön kuuluu ojien tukkimista ja arvokkaiden soiden hankkimista suojeltaviksi.
Suota on aikomus ennallistaa noin 5000 hehtaaria, puroja kunnostetaan 34 kilometriä, nostetaan 14 järven vedenpintaa sekä hankitaan kaksi arvokasta suojelualuetta.
Umpeen kasvaneiden lintuvesien kunnostus on yksi hankkeen työlaji. Samalla parannetaan tulvasuojelua, veden laatua ja riistamaita.
Vuoteen 2023 kestävällä hankkeella on varoja käytössä melkein yhdeksän miljoonaa euroa. EU-rahaa siitä on 60 prosenttia.
Hankkeen vetovastuu on Metsähallituksen Luontopalveluilla. Kumppaneina ovat Pohjois-Savon ja Keski-Suomen ely-keskukset, Jyväskylän ja Oulun yliopistot, Suomen metsäkeskus, Tapio Oy, Luonnonvarakeskus ja Metsähallituksen metsätalousyhtiö.
Kunnostustöiden lisäksi hankkeessa kehitetään uusia menetelmiä, selvitetään suojelualueiden lähellä asuvien ja virkistyskäyttäjien suhtautumista ennallistamiseen ja aloitellaan kohteiden tilan pitkäaikainen seuraaminen ja tutkimus.