Lukijalta

Pu­das­jär­ven työl­li­syys­ti­lan­teen on­gel­ma­koh­tia

Iijokiseudussa ihmeteltiin, mikä Pudasjärven työllisyystilanteessa mättää.

Vastaus on, että esimerkiksi se, ettei puutarha-alan ammattilaisille ole koskaan avoinna yhtään työpaikkaa.

Sen myös huomaa Pudasjärven viheralueiden tasosta tai käytännössä siitä, että eihän niitä viheralueita kunnolla edes ole.

Pudasjärvelle olisi hyvä perustaa edes yksi kunnollinen puisto. Enempää ei kai voi vaatia paikkakunnalta, jossa mikään ei yleensä koskaan toimi.

Se, että itketään aina vain sosiaali- ja terveysala työpaikkojen asioita, on lyhytnäköistä.

Muitakin ammattialoja on olemassa. Ei voida olettaa, että kaikki haluaisivat tunkea itsensä sosiaali- ja terveysalalle.

Ihmisillä on yleensä mahdollisuus valita ammattinsa laajemmasta näkökulmasta. Pudasjärvikin voisi ryhtyä huomiomaan luovien alojen asiantuntijoita erityisesti nyt, kun sinne ollaan perustamassa hyvän olon keskusta.

Onhan toki Pudasjärvessä sentään yksi hyvä puoli. Nimittäin, jos elämässä alkaa mennä huonosti, eikä muuta vaihtoehtoa löydy, aina sitä pääsee Pudasjärvelle työttömäksi.

Maria RonkainenHortonomi AMK/Puutarhuri