Verotulojen täydennyksistä menetettiin puolet
Kirkolliskokouksen myöntämä verotulojen täydennys jää Pudasjärven seurakunnan osalta puoleen siitä, mitä on saatu aiempina vuosina. Tälle vuodelle Pudasjärven saama summa on 116 000 euroa, kun se viime vuonna oli 230 000.
Aikaisimpina vuosina Kirkon keskusrahastosta jaetut varat on kohdistettu harvaan asutuille seuduille, joissa seurakunnan jäsenmäärään ja asukastiheyteen perustuva laskennallinen tasoitusraja on alittunut.
Uusien laskentaperusteiden mukaan harvaanasuttujen seurakuntien erityiskriteereistä on luovuttu. Vuonna 2018 verotulojen täydennys lasketaan pelkästään laskennallisen kirkollisveron perusteella.
Valtakunnallisesti suurin menettäjä on Oulun hiippakunta, jossa täydennyksen euromääräinen summa pienenee yhteensä 33 prosenttia.
Pudasjärven lisäksi koko maan seurakunnista suurimpia menettäjiä uusilla laskentaperusteilla ovat Posio, Kuhmo ja Suomussalmi sekä Taivalkoski. Taivalkoskella verotulojen tasaus laskee viime vuodesta 58 prosenttia. Verotulojen täydennystä on tiedossa enää vajaat 37 000 euroa.
Aiemmin verotulojen täydennyksen suuruuteen on vaikuttanut myös osuus yhteisöveron tuotosta, jota seurakunnat eivät enää tänä vuonna saa. Sen tilalle tulleen valtionrahoituksen jakoperuste on kunnan asukasluku.
Pudasjärven seurakunnan talouspäällikkö Maire Puhakan mukaan Pudasjärvi on häviäjä tässäkin suhteessa. Takavuosina osuus yhteisöveroista saattoi olla jopa 200 000 euron luokkaa. Tänä vuonna valtionosuutta saadaan vain 160 000.
Tapahtuneista muutoksista talouspäällikkö on luonnollisesti harmissaan – ja myös siitä, että seurakuntia ei laskentaperusteiden muuttumisesta ennakkoon informoitu.
– Edes lausuntoja ei pyydetty. Niinpä kuluvan vuoden talousarvio ehdittiin käsitellä ja hyväksyä. Nyt on sitten tiedossa 116 000 euroa lisää alijäämää.
Vuoden 2018 kirkollisverot arvioitiin talouspäällikön mukaan hyvin maltilliselle tasolle johtuen siitä, että talousarvion laadintavaiheessa kertymä osoitti noin kahdeksan prosentin miinusta verrattuna edellisvuoteen.
– Jakoperusteissa ollut virhe korjattiin joulukuussa ja lopulta päästiin arvioituun kertymään. Näin ollen on ehkä mahdollista, että kuluvan vuoden kirkollisverot toteutuvat arvioitua paremmin.
Pudasjärven seurakunnan toimintakuluihin on Puhakan mukaan saatu pitemmältä ajalta laskeva trendi, mutta seuraavaksi asialistalle on tulossa talouden tasapainotusryhmän perustaminen. Tarkasteltavaksi tulevat nyt mm. kiinteistöt ja maa-alueet, jotka eivät ole varsinaisen toiminnan kannalta tärkeitä.
Henkilöstöä Puhakka rauhoittelee, että säästöliekillä on Pudasjärvellä menty jo vuosia. Avoinna olevia virkojakaan ei ole täytetty. Säästöjä haetaan muualta ensin.
– Viimeinen keino on veroprosentin korotus. Kirkollisvero on meillä Ranuan lisäksi ollut Oulun hiippakunnan avustettavista seurakunnista alhaisin 1,5 – mutta yli valtakunnallisen keskiarvon, joka on 1,37.