Jätelain mukaan kaikki kiinteistöt on liitettävä järjestettyyn jätteenkuljetukseen joko hankkimalla jäteastiat omalle kiinteistölle tai tehtävä sopimus useamman kiinteistön yhteisessä käytössä olevan jäteastian käytöstä.
Jätelaki sanoo maksuista mm. seuraavaa:
Kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätteen käsittelystä perittävällä maksulla on katettava jätteidenkäsittelypaikkojen perustaminen, käyttö ja jälkihoito.
Jäteneuvonnasta, asiakasrekisterin ylläpidosta ja muista vastaavista jätehuollon järjestämiseen liittyvistä tehtävistä aiheutuvat kustannukset voi periä erillisenä perusmaksuna.
Perusmaksulla voi kattaa myös vaarallisen jätteen ja muun jätteen alueellisten vastaanottopaikkojen perustamisesta ja ylläpidosta kunnalle aiheutuvat kustannukset.
Jätelain mukaan kunta voi antaa vastuulleen kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät yhdessä muiden kuntien kanssa omistamalleen jäteyhtiölle. Pudasjärven kaupunki on menetellyt näin, se on antanut jätehuoltotehtävät Kiertokaari Oy:lle.
Kun Pudasjärven jätehuollon järjestämistehtävät siirtyivät kokonaisuudessaan Kiertokaaren hoidettavaksi, järjestettyyn jätteenkuljetukseen oli liittynyt vain 44 prosenttia kaikista alueen kiinteistöistä. Siihen saakka jätehuollon perusmaksua oli laskutettu vain näiltä kuuliaisilta sopimuksen tehneiltä kiinteistöiltä.
Yhdenvertaisuuden vuoksi Kiertokaari halusi veloittaa perusmaksun kaikilta kiinteistöiltä, koska yllä mainittuja maksuttomia jätepalveluja käyttävät myös kiinteistöt, joilla ei ole jätesopimusta.
Pudasjärven kaupungin ja Kiertokaaren kampanjointi on tehonnut: Järjestetyssä jätteenkuljetuksessa on tällä hetkellä 92 prosenttia kiinteistöistä, mikä lienee ennätys Pohjois-Pohjanmaalla. Siitä kiitos pudasjärveläisille!
Koska järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittyneiden kiinteistöjen määrä on kasvanut näin suureksi, Kiertokaari ei esittänyt Pudasjärven kaupungille korotuksia jätemaksutaksaan. Taksaan tulee kuitenkin jätehuollon vuosimaksu, joka korvaa korotetun perusmaksun.
Jätehuollon viisinkertainen perusmaksu on nimenä huono ja viittaa rangaistuksen omaiseen maksuun. Sen takia nimi muuttuu jätehuollon vuosimaksuksi, joka veloitetaan järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymättömiltä kiinteistöiltä.
Vuosimaksuun sisältyvät yllä mainitut paikalliset palvelut Pudasjärvellä. Vuosimaksun maksaminen ei poista lakisääteistä velvoitetta liittää kiinteistö järjestettyyn jätteenkuljetukseen, eli kiinteistölle on tehtävä jätesopimus. Kun kiinteistöllä on jätesopimus, se voi käyttää valitsemaansa aluekeräyspistettä.
Pudasjärven kiinteistöjen jätemaksut ovat maan halvimpia ja sisältävät myös jäteastian tuonnin kiinteistölle ja astian tyhjennyksen. Asukkaan tarvitsee vain viedä jätteensä keräysastiaan.
Mikä muu kaupungin vastuulle kuuluva palvelu tuotetaan asukkaan kannalta näin vaivattomasti sekä edullisesti?