Pääkirjoitus

Pudasjärvellä on paljon enemmän asukkaita kuin tilastot näyttävät – virallinen väkiluku ei kerro koko totuutta

Iijokiseudulla on ollut ilo seurata monilla Pudasjärven kylillä meneillään olevia hankkeita. Kylätaloja kunnostetaan, tapahtumia järjestetään ja yhteistä hyvää edistetään monella tavalla. Täällä tapahtuu hengästyttävän paljon!

Yksi ajatuksia herättävä seikka on se, että kylien elinvoimaisuutta ei ratkaise niissä vakituisesti asuvien asukkaiden määrä, vaan kokonaisuus on paljon monimuotoisempi. Esimerkiksi Kouvan kylätalo Karhulan kunnostamisessa on ollut mukana suuri joukko vapaa-ajan asukkaita. Lisäksi mukana yhteisissä toimissa on usein myös sukulaisia ja ystäviä. Näiden apuvoimien arvo on merkittävä.

Taannoin silmiini sattui Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli, jossa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Olli Lehtonen totesi, etteivät väestökartat kuvaa totuudenmukaisesti Suomen asutuksen jakaantumista. Hänen mukaansa monipaikkaisuus ja ihmisten liikkuminen eivät tule niissä näkyviin. Tämä johtaa siihen, että tilastoissa kaupunkien asukasluku yliarvioidaan ja maaseudun asukasluku aliarvioidaan.

”Moni viettää suuren osan vuodesta jossain muualla kuin kotonaan. Kausiväestön koko on arvioitu enimmillään jopa 2,2 miljoonan ihmisen suuruiseksi”, Lehtonen muistuttaa.

Tästä liikkuvasta joukosta Pudasjärvikin saa osansa. Aika ajoin surkutellaan Pudasjärven asukasluvun pienenemistä, mutta se ei kerro koko totuutta ihmisten määristä. Suuri osa paikkakunnalla aikaansa viettävistä on poissa virallisista laskuista. Vapaa-ajan asukkaat lisäävät kunnan väkimäärää komeasti.

Monelle ”mökki” on aidosti asunto, jossa viihdytään ympäri vuoden ja tehdään esimerkiksi etätöitä. Usealle vapaa-ajan asunto on jopa kakkoskoti, jossa on samat tai paremmat mukavuudet kuin virallisessa kodissa.

Nyt on aika pohtia asiaa eri suunnista, jotta ihmisten liikkuvuus ja monipaikkaisuus kääntyvät sekä asukkaan että kunnan hyödyksi. Seuraavatko julkiset palvelut asukkaita? Onko jonkin aika sitten perustuslakiin kosahtanut kaksoiskuntalaisuusmalli kokonaan haudattu?