Po­pe­da­pu­dik­sel­la ra­ken­ta­mi­nen alkoi maa­nan­tai­na – viikon urakka muu­ta­man tunnin kon­ser­tin eteen on Janne So­ro­sel­le tuttua

Woyzeckin Janne Sorosen vahvana tukena talkoiden alussa olivat hänen poikansa jalmari ja isänsä Timo Soronen.
Woyzeckin Janne Sorosen vahvana tukena talkoiden alussa olivat hänen poikansa jalmari ja isänsä Timo Soronen.
Kuva: Toivo Kiminki

Toissakesän Eput Pudiksella-tapahtumasta on ollut paljon apua ensi lauantaina Popeda-esiintymisen järjestelyissä, tietää hommasta suurimman helteen kantava Janne Soronen.

– Siitä oli mukava kuulla kiitosta niin yleisöltä, esiintyjiltä kuin viranomaisilta.

Paikan vaihtuminen on tuonut järjestelyihin osaltaan lisää vaikeusastetta.

Rajamaan ranta, Raitsu, on hankalampi kuljetusten kannalta. Rekoilla ei pääse niin hyvin liikkumaan kuin Kurenalan koulun alueella pääsi.

Ei mies kuitenkaan epäile kaluston siirtymistä, siihen löytyy hyviä yhteistyökumppaneita paikalta.

Soronen haluaa kuitenkin osaltaan nostaa Iijoen rannan tapahtumapuistoksi rakennetun alueen profiilia.

– Tämähän on tosi hieno paikka isommallekin tapahtumalle.

Talkootyön osuus Sorosen jo vuoden verran suunnittelemassa tapahtumassa on loppuvaiheessa tuntuva.

Ilman täkäläistä hyvää talkoohenkeä ei homma onnistuisi, hän myöntää.

Pientä jännitystä miehellä tosin on siitä, miten kiireisimmän purkupäivän, sunnuntain, käsipareja löytyisi riittävästi.

Järjestelyt pyritään hoitamaan niin, että ympäröivälle asutukselle ei haittaa kohtuuttomasti koidu, Soronen vakuuttaa.

– Ymmärrän että kaikki eivät Popedan musiikista näin kuuntelutettuna pidä, mutta heille häiriö on kuitenkin melko lyhytaikainen.

Kuutisen rekallista tavaraa levitetään alueelle Janne Sorosen suunnitelman, viime kesänä paikasta otettujen ilmakuvien pohjalta laaditun, mukaan.

Vaikka paikka onkin eri, on toissakesäisestä apua. Silloin kiitosta tuli myös pelastuspuolen viranomaisilta.

– Turvallisuudesta ja ympäristöstä huolehtimisesta ei tingitä tippaakaan.

Bajamajoja, siirrettäviä vessoja, on alueella reilut kaksikymmentä. Roska-astioita tulee varmasti tarpeeksi, Soronen vakuuttaa.

Lauantaiksi ennustettu sää ei tietenkään ole järjestäjien mieleisin. Hyvää Soronen näkee kuitenkin siinä, että sadetta ei olisi tulossa.

Ei hän kuitenkaan koleuden usko tunnelmaa vievän, eihän se kärsinyt kaksi vuotta sitten sateestakaan, hän havaitsi silloin Eppu-konsertissa.

Ja niitä lippuja saa sitten vielä portiltakin, hän hoksauttaa myöhäisiä.

Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä