Kotiseutuviikkoa vietettiin taas perinteisissä merkeissä useammalla puolen pitäjää. Viime vuoden vastaavasta juhlaviikosta tarjonta oli tällä kertaa monipuolistunut – mikä ehkä osaltaan johtui viime kesänä tämänkin lehden palstoilla esitetystä kritiikistä.
Uusiutumiselle olikin tarvetta, sillä muutaman viime vuoden aikana kaupunkimme on kehittynyt ja profiloitunut aivan uudella tavalla. Muutoksen ja meneillään olevan kehityksen huomaa jo kuntakeskuksen katunäkymistä. Ne ovat vuoden aikana muuttuneet radikaalisti. Vanhaa on purettu ja uutta tulossa tilalle.
Vaikka kaupunkimme taistelee edelleen monen muun harva-alueen tavoin negatiivisen ja rakenteellisen väestökehityksen kanssa, heinäkuisen Kotiseutuviikon aikaan väkimäärä Pudasjärvellä vähintäänkin kolminkertaistuu.
Suurin osa lisäväestä on täällä lomakuukauttaan viettäviä entisiä pudasjärveläisiä ja heidän jälkeläisiään. Onpa joukossa melkoinen määrä niitäkin, jotka ovat ihastuneet täkäläisiin maisemiin ja ihmisiin aivan oma-aloitteisesti.
Kotiseutuviikon tarjonnasta kesävieraat etsivät sekä nostalgiaa että eksotiikkaa, me paikalliset enemmänkin yhteisöllisyyttä.
Vaikka tällä kertaa tapahtumia oli järjestetty myös nuoremmalle väelle, kokonaisuutena Kotiseutuviikko ei näytä nettikansaa juuri kiinnostavan. Tulokset ovat nähtävillä Iijokiseudun nettigallupista. Jotain olisi kodin ja koulun – ja meidän kaikkien vielä tehtävä, että myös nuoret oppisivat tuntemaan ylpeyttä omista juuristaan.
Uudistumista näissä juhlaviikon merkeissä vielä kaivataan. Juhlapuheiden sijasta tarvitaan enemmän toimintaa.
Joka tapauksessa on syytä aika ajoin luoda katse menneeseen ja muistella sekä muistuttaa ”niistä vanhoista, hyvistä ajoista”. Pudasjärven nykykulttuurin esittelyn ohella Kotiseutuviikko tekee tässä mielessä tehtävänsä.
Ehkäpä sentään kunniakäynnistä nälkäänkuolleiden muistomerkillä tulisi jo pikkuhiljaa luopua.