Heinäkuussa 2018 lupasin kirjoittaa kirjakaupan kesäapulaisesta Lukista lisää myöhemmin. On aika lunastaa lupaukseni.
Luki syntyi Kongon sodan keskelle vuonna 1998. Muutamaa kuukautta myöhemmin perhe pakeni Sambiaan, jonka pakolaisleireillä Luki isoveljineen ja pikkusisaruksineen varttui.
Lapsuuteen mahtui koulunkäyntiä ja leikkejä, mutta myös köyhyyttä, nälänhätää, ja jopa tuhopoltto, jonka seurauksena perheeltä meni koko omaisuus. Lopulta perhe sai turvapaikan Suomesta 2016.
Perhe saapui Pudasjärvelle juhannuksen tienoilla. Äiti yritti varjella kuutta lastaan ympärillä iniseviltä sääskiltä, kun ei voinut uskoa, ettei Suomessa ole malariaa.
Keskiyön aurinko aiheutti omat ongelmansa, kun kongolaisperhe nukkui, miten sattui. Pimennysverhojen puuttuessa tunnin jet-lag pidentyi kesän mittaiseksi.
Noista ajoista on kulunut ikuisuus, ainakin Lukin mittapuussa. Ensimmäisen vuoden hän opiskeli suomea, ja kävi sen jälkeen kahdessa vuodessa yläasteen oppimäärän. Asiat olivat tuttuja, mutta suomeksi opiskeleminen vaikeaa.
Kirjakaupalle Luki tuli työkokeiluun kesällä 2018. Kysyessäni hänen mielipidettään Pudasjärvestä, hän kummasteli ihmisten vähäpuheisuutta. Hänelle oli kerrottu, ettei kyse ole epäkohteliaisuudesta tai vihamielisyydestä.
– En silti ymmärrä miksi he eivät puhu, hän sanoi silloin.
Kesätyö meni hyvin, vaikka Luki ihmettelikin, miksi jotkut asiakkaat tervehtivät kaupalla, mutta kävelivät tervehtimättä ohi kylällä. Totesin, etteivät ehkä tunnistaneet kaupan ulkopuolella. Sydämeni muljahti, sillä pelkäsin valehtelevani.
Lukin pikkuveli Albert oli kirjakaupalla TET-harjoittelussa talvella 2018. Hän ei tarvinnut paikkaa kielitaidon takia, vaan oli harjoittelussa kuten muutkin ysiluokkalaiset, kokeilemassa miltä tuntuu olla töissä.
Keväällä 2019 Luki tuli kysymään, voisiko tulla työkokeiluun myös tänä kesänä. Otin hänet mielihyvin vastaan. Hän kertoi oppineensa paljon suomea näinä kahtena kesänä. Työntekoa hänelle ei ole tarvinnut opettaa, se on tullut luonnostaan.
Nyt Luki on maailmalla. Pudasjärveltä ei löytynyt jatko-opiskelupaikkaa, joten tie vei Vantaalle ammattikouluun, talonrakennuslinjalle. Syyslomallaan Luki palasi Pudasjärvelle ja piipahti kirjakaupalla kertomassa kuulumisiaan.
– Vantaa on aivan toisenlainen ympäristö, hymyilevä Luki totesi, mutta myönsi, että oli ollut epävarma, pärjäisikö omillaan.
Aluksi olikin ikävä kotiin äidin patojen ääreen, sekä perheen ja kavereiden luokse. Kulttuurierot korostuivat entisestään, kun opiskelija-asuntolassa kämppäkaveriksi sattui kiinalainen kaveri, ja keittiöstä kantautuvat erilaiset tuoksut aiheuttivat päänvaivaa puolin ja toisin.
– Vantaalla ihmiset puhuvat keskenään. Paljon. Ja nopeasti, Luki kertoi.
Olenkin huomaavinani, että hänen suomen kielensä on muutamassa viikossa sujuvoitunut. Lukin paras ystävä Vantaalla on bulgarialainen opiskelukaveri. Keskenään he puhuvat suomea.
Lukin perhe opiskelee kukin tahoillaan: isoveli metsäalaa Kuusamossa, pikkuveli logistiikkaa Kiimingissä. Isä hankkii kirvesmiespätevyydelleen vastaavuutta Suomessa ja äiti on VALMA-koulutuksessa. Nuoremmilla sisaruksilla on peruskoulu kesken.
Lukin tulevaisuudensuunnitelmat ovat selkeät: opiskella tutkinto loppuun ja sitten Pudasjärvelle töihin. Miksi ihmeessä, täällähän ovat nämä puhumattomat ihmiset?
– Täällä on hyvä olla, sanoo Luki.
– Pudasjärvi on turvallinen ja hyvä paikka asua. Paras paikka, missä olen koskaan ollut.
Tuija Wallgren