Tässä ammatissa pääsen aina silloin tällöin avaamaan eri oppilaitosten ovia ja tutustumaan siihen, millainen opiskelumaailma nykyisin on. Samaa mahdollisuutta toivoisin muillekin: on sääli, että työelämässä poteroidutaan helposti tuttuun ja turvalliseen ympäristöön.
Ehkä vieläkin toisinaan ajatellaan, että kun koulut on aikanaan käyty, on aika tehdä töitä. Edelleen saatetaan mieltää opiskelun olevan etenkin nuoria varten. Sehän ei ole totta laisinkaan, vaan todellisuudessa työelämä ja koulutusmaailma eivät ole erillisiä saarekkeita.
Opiskelumaailma muuttuu ja monipuolistuu koko ajan. Koulutuksia on tarjolla jos jonkinmoisia – lyhyempää ja pidempää. Esimerkiksi OSAOn Pudasjärvellä antaman ammatillisen koulutuksen suunta on muuttunut yhteiskunnan vaatimusten ja tarpeiden mukana. On hyvä asia, että koulutusta kehitetään. Vanhaan ei voida jäädä junnaamaan. Se, mikä joskus on ollut hyödyllistä ja kannattavaa, ei ole sitä ikuisesti.
Tulevaisuudessa Pudasjärvelläkin saatetaan tarvita hyvin erilaisten alojen osaajia kuin nykyisin. Mitkä taidot vuosien päästä ovat tarpeellisia? Millaisille aloille työllistytään? Millaisia ammattinimikkeitä ylipäätänsä on olemassa? Asiaa on syytä miettiä, jotta tarpeellisia osaajia on paikkakunnalla luomassa elinvoimaa ja hyvinvointia jatkossakin.
Koulutuksen merkitystä ei kannata väheksyä, sillä se on ratkaisevassa asemassa sekä yksikön että yhteiskunnan myönteisen kehityksen kannalta. Siksi myös alueellisten koulutusmahdollisuuksien säilyttäminen on erittäin tärkeää. Etäopiskelumahdollisuudet paranevat koko ajan, mutta edelleen tarvitaan myös perinteistä opetusta ja etenkin alueellista ymmärrystä.
Opiskelu muuttuu koko ajan myös yksilöllisempään suuntaan. Toivottavasti yksilöllisyydessä ja yhteisessä tekemisessä löytyy sopiva tasapaino, sillä työelämässä ja yhteiskunnassa me tarvitsemme ammatillisten taitojen lisäksi paljon myös sosiaalisia taitoja. Niitä oppii yhdessä toisten kanssa olemalla ja tekemällä.
Martta Oinas-Panuma