Mainos: Tilaa Iijokiseutu Digi koko vuodeksi samaan hintaan: 4 kk 28 € + 2 kk kaupan päälle, tilaa tästä

Kolumni

Päät­tä­jien asema vaatii hen­kis­tä kanttia - yh­teis­kun­nal­lis­ta häi­rin­tää ei voi hy­väk­syä

Kuntien etujärjestö Kuntaliitto on teettänyt tutkimuksen, jonka tuloksen luulisi herättävän huolta myös tavallisissa kansalaisissa. Tutkimuksen mukaan jopa neljännes kuntapäättäjistä on kokenut enemmän tai vähemmän häirintää tai uhkailua.

Valtaosa häirinnästä ja uhkailusta on sanallista uhkailua joko mediassa tai henkilökohtaisesti. Niiden koetaan kohdistuneen asianosaiseen juuri tämän päättäjän roolin takia.

Toistaiseksi uhkailu on vielä pysynyt sanallisena ja enimmäkseen erilaisten häiriköiden nimettöminä nettipalstoille ulostamina päästöinä, mutta huolestua silti pitää.

Jos tuollaiseen ei hetimiten puututa, häiriköt saavat niin sanotusti vettä myllyynsä ja voivat koventaa otteitaan. Onhan siitä esimerkkejä, meiltä mutta varsinkin muualta.

Väärinajattelevan päättäjän asema on kova ja suurta henkistä kanttia vaativa suurimmassa osassa maailman valtioita nykyäänkin. Esimerkiksi itäisen naapurimme äskeisissä parlamenttivaaleissa monen päättäjäksi mielineen tie nostettiin pystyn jo ennen vaaleja.

On sitä osattu Suomessakin. Lapuan liikkeen aikoihin useinkin humalaiset isänmaan nimissä esiintyneet miesryhmät kaappasivat mukaansa toisinajattelijoita niin eduskunnasta kuin kunnan valtuustoista.

Silloin tiukin tulkinta isänmaallisuudesta annettiin pienen mutta äänekkään ja näkyvästi esiintyneen ryhmän haltuun. Sen tulkinta vei isänmaan vastustajiksi ja vihattaviksi kommunisteiksi ihmisiä melkein kaikista muista kuin omasta ryhmästä.

Sen ajan isänmaallisuuden jälkien ei luulisi ihailua herättävän. Ilmiö kun ei ollut yksin suomalainen, vaan liki eurooppalaista valtavirtaa, oli lopulta seurauksena laaja ja hirvittävän määrän kärsimystä aiheuttanut sota.

Yhteiskunnallisesti värittyneen väkivallan takana on pelottelu

Merkkejä samansuuntaisesta itseensä käpertyvästä kansallismielisyydestä ja tunkkaisesta isänmaallisuudesta on paljon tässäkin ajassa, liian paljon. Jostain syystä sen leviäminen on kansainvälinen ilmiö, niin kansallismielistä kuin siitä uhoavat esittävätkin.

Viime viikon tapahtumat Helsingissä osoittivat, että ääriryhmien ajatuksenjuoksu on käsittämätöntä. Kun omien ajatusten ja ideologian tueksi tarvitaan väkivaltaa, pitää viimeistään huolestua.

Yhteiskunnallisesti värittyneen väkivallan takana on pelottelu. Sen tavoitteena on saada valtaa, johon normaaleilla keinoilla ei kyetä. Siksi väkivaltaa, sanallistakaan, ei pidä hyväksyä.

Niin paljon kuin edustuksellista demokratiaa moititaankin, on se osoittanut olevansa varsinkin sen tavallisen kansan turva.

Siksi pitää meidän valitsemiimme päättäjiin kohdistuvaa uhkailua sanoa siksi, mitä se on. Demokratian eli kansanvallan vastaista toimintaa, ei mitään käyttäjänsä mieleisellä etuliitteillä varustettua kriittisyyttä vaan tuomittavaa toimintaa.

Jos päättäjät tai sellaisiksi vaalien kautta yrittävät joutuvat pelkäämään tai pahimmassa tapauksessa joutuvat henkisen tai fyysisen väkivallan kohteiksi, ollaan uhkaavalla tiellä.

Vaikka sen päässä ei historian pahimpia seurauksia olisikaan, mitään hyvää sellaisesta ei koidu sille tavalliselle kansalaiselle, jonka etua kaikkien aikojen nyrkki- ja pyssysankarit väittävät ajavansa.