
Pudasjärven Osuuspankin uusi toimitusjohtaja on nopea mies: parhaimmillaan 100 metriä on taittunut juoksujalkaa aikaan 10,49 ja 200 metriä aikaan 21,23 sekuntia.
– Kyllähän tämä nytkin on ihan voittajafiilis. Olo on onnellinen, toteaa Pertti Purola, 53 v., vieraillessaan Pudasjärvellä.
Viime perjantaina Pudasjärven Osuuspankin hallintoneuvosto valitsi Purolan pankin uudeksi toimitusjohtajaksi. Paikka vapautui loppuvuonna, kun vuodesta 2005 pankkia johtanut Teuvo Perätalo valittiin Kainuun Osuuspankin toimitusjohtajaksi.
Oulusta kotoisin oleva Purola lähti lukion ja armeijan jälkeen Rovaniemelle opiskelemaan oikeustiedettä. Valmistuttuaan hän aloitti työt Vihannin osuuspankissa, ja työura OP Ryhmässä on jatkunut jo yli 26 vuotta.
– Tehtäviä on ollut monipuolisesti ja vaihtelevasti, hän summaa.
Viimeiset kolme ja puoli vuotta hän on vastannut Lounaismaan Osuuspankin hallintojohtajan virasta Somerolla.
Pudasjärven Osuuspankkia Purola kuvaa erittäin hyvin hoidetuksi:
– Pankki on erittäin hyvässä kunnossa ja asiat mallillaan. Henkilökunta on osaavaa. Asiakkaista pidetään varmasti huolta.
Työnsä uusi toimitusjohtaja aloittaa kesäkuun alussa.
– Teuvo on luvannut perehdyttää minua tehtävään, Purola kiittelee.
– Vai meneeköhän se toisinpäin, Perätalo tuumii.
– Autamme varmasti puolin ja toisin, toisensa jo pitkältä ajalta tuntevat miehet lupaavat.
Pikajuoksua pitkään harrastaneelle ja lajissa myös menestyksekkäästi kilpailleelle Purolalle etenkin Suojalinnan kenttä on tuttu paikka.
– Urheilu on aina ollut lähellä sydäntäni. Jalkapallon pelaamisen vaihdoin pikajuoksuun parikymppisenä. Monet juhannukset olen ollut juoksemassa Suojalinnan kentällä, Oulun Pyrintöä edustanut Purola muistelee kokemuksiaan paikkakunnalta.
Urheilu-urallaan mies on voittanut liki 20 SM-mitalia ja EM-pikaviestissä seitsemännen sijan vuonna 1994. Nykyisin hän valmentaa pääasiassa nuoria juoksijoita.
– Olen aina tykännyt käydä Pudasjärvellä.
Purolan perheeseen kuuluvat vaimo ja neljä 6–18-vuotiasta lasta.
– Kyllä tässä aletaan asioita järjestellä niin, että perhe voi muuttaa perässäni, Purola kertoo ja paljastaa, että on vuosien varrella hakenut Pudasjärven Osuuspankkiin jo aiemminkin töihin.
– Tämä oli kolmas kerta.