Pudasjärven Sarakylässä asuva psykiatri Seppo Laukkanen kuuli viime kesänä mielenkiintoisen tarinan, joka liittyy hänen sukuunsa, nykyiseen asuinpaikkaansa ja harrastamaansa penkkiurheiluun.
Hänen enonsa Jouko Nordlund oli Laukkasen nykyisestä kotikylästään kuultuaan alkanut muistella menneitä. Nordlund oli aikoinaan paljon Neuvostoliiton kanssa kauppaa käyneen kauppahuone Feximan omistaja ja toimitusjohtaja.
Nordlund on paitsi kauppa-, myös urheilumies. Muutama vuosi sitten hän saavutti ikämiesten lentopallon Suomen mestaruuden Sikariportaan joukkueessa.
Näyttävin Feximan junailemista kaupoista oli Laukkasen mukaan bilateraalisen kaupan päätyttyä tehty noin 500 miljoonan markan arvoinen elektroniikkatehtaan myynti Siperiaan.
Nordlund oli esittänyt Suomen Urheiluliitolle Feximan lahjoittavan mielellään vuonna 1975 Helsingin Olympiastadionilla käytävään Suomen ja Neuvostoliiton väliseen yleisurheilumaaotteluun kunniapalkinnon.
Miehellä oli ollut mielessä myös liikeasiat, näkyvyyttä kun tarvittiin kahdenvälisen kaupan järjestelmän molemmissa päissä. Urheilulla sitä tiedettiin saatavan, etenkin miesten yleisurheilulla.
Urheiluliiton päättäjien kanssa oli Nordlud sopinut palkinto luovutettavan miesten kolmiloikan voittajalle. Sen verran ketunhäntää kainaloissa oli päätettäessä ollut, että lajissa itänaapurin voiton piti olla se kaikkein varmin.
Viktor Sanejev oli niin olympiavoittaja kuin Euroopan mestari ja Neuvostoliitosta löytyi heittää loikkalankulle toinenkin päälle 17 metrin kinkkaaja.
Maaottelussa tehtiin suorastaan historiaa. Suomi voitti ison itänaapurin, teko johon eivät olleet pystyneet edes USA eikä Länsi-Saksa, toiset yleisurheilun sen ajan mahtimaat.
– Koko joukkueella oli suorastaan hurmoshenki päällä, kun alkoi selvitä että naapuri voidaan voittaa, muistelee reilun neljän vuosikymmenen takaisia aikoja Pentti Kuukasjärvi, maaottelun kolmiloikan voittaja.
Miehellä itselläänkin oli hurmio päällä, maaotteluvoitto tuli omalla ennätyksellä 16,87, se oli maailmallakin kovaa valuuttaa.
Viktor Sanejev, jonka varaan Nordlund ja kumppanit olivat laskeneet, ei ollut mukana. Kovan luokan loikkaaja oli Neuvostoliiton kakkosmieskin, päälle 17 metrin tilastotuloksella mukana ollut Anatoli Piskulov jäi kuitenkin selvästi Kuukasjärven taakse.
Kunniapalkinnon taustoista voittaja ei tietenkään tiennyt mitään, ne selvisivät hänelle vasta tänä kesänä kun Laukkanen kävi Kuukasjärven kotitilalla Sarakylässä tälle niistä kertomassa.
– Mielissäni sen palkinnon otin. Se oli lahjakortti silloiseen Helsingin hienoimpaan miestenpukimoon Ajanmieheen. Ostin komean puvun, sitä käytin vuosia.
Sen Kuukasjärvi muistaa, että lasku, jonka hän lahjakortilla maksoi, olisi ollut reilusti yli puolet hänen silloisesta luokanopettajan kuukausipalkastaan. Voiton ja huipputuloksen ansiosta hän pääsi myös olympiavalmennettavien ykkösryhmään, taloudellista etua oli siitäkin.
Kilpakumppaninsa Viktor Sanejevin, jota ei muuten kertaakaan voittanut, Pentti Kuukasjärvi muistaa herrasmiehenä. Pientä idänkauppaakin hänen kanssaan harrastin, hän naurahtaa.
– Kilpailumatkalla Bratislavassa Viktor pyysi minua seuraavalla kerralla kilpailemaan tullessa tuomaan hänen Volga-autoonsa istuinsuojat. Vaatimus oli, että ne ovat suomalaiset ja ehdottomasti punaiset.
Kuukasjärvi hankki ne ja aikoi lahjoittaa Sanejeville Sotshissa. Se ei kuitenkaan tälle sopinut vaan Sarakylän mies sai kouraansa tuhdin nipun ruplia.
– Ei ollut helppo homma ne kuluttaa, Suomeenhan niitä ei auttanut tuoda. Päätin ostaa herrojen herkuksi kehuttua kaviaaria koko rahalla.
Sen junailu tullin läpi oli seuraava ongelma. Mukana olleet joukkuekaverit suostuivat Kuukasjärven esitykseen ottaa kukin luvallinen määrä kaviaaria omiin matkatavaroihinsa.
Kotimaahan päästyä purkit palautettiin. Kotona Oulussa mies makusteli kaviaaria ja totesi sarakyläläisen asutustilallisen pojan suuhun sopimattomaksi herkuksi. Rikos lienee vanhentunut, minä möin loput ja pidin rahat itselläni, Kukasjärvi naurahtaa.
Muutenkin suomalaiset tapasivat kisamatkoillaan itänaapuriin viedä tuliaisia, osa hyvästä sydämestä, osa ansaitakseen, Kuukasjärvi muistelee.