Muutaman kuukauden omaa Naperolinnan ryhmäperhepäiväkotia Kurenalan Martikaisentiellä pyörittänyt Tomi Kantoniemi on tyytyväinen tilanteeseen. Kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen mukainen määrä lapsia on hoidossa ollut ja yritys työllistää kolme henkilöä.
Yrittäjän ja hänen puolisonsa Ulla-Maija Kantoniemen lisäksi lapsia hoitaa yksi työntekijä. Lapsia on 14, iältään yhden ja kuuden vuoden välillä. Tällä kertaa määrä jopa ylittää kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen, koska osa hoitolaisista on osa-aikaisia. Kantoniemi tietää, että kesälomien takia lapsimäärä tulee kuitenkin laskemaan.
Viime viikolla Naperolinnan 4-6-vuotiailla oli Metsämörri-teeman mukainen luontoretki. Amanda, Eevi, Jadessa, Lotta ja Urho kävelivät Tomi Kantoniemen perässä talven mittaan tutuksi tulleeseen Liepeen rantaan.
Välillä tehtiin luontohavaintoja ja kokeiltiin kulkua karhun, jäniksen, käärmeen ja madon tapaan. Kantoniemi kertoi lasten mielellään luontoon lähtevän, eikä matka Liepeeseen ole heille mikään astella.
– Olemme käyneet Perhepeuhulassa Tuomas Sammelvuo- salilla asti. reippaat lapset kyllä jaksavat kävellä senkin reissun hyvin. Pienempien hoitolasten kanssa teemme sitten lyhyempiä luontoretkiä.
Metsämörri-periaatteen mukaan lapset viettävät hoidossa kiireetöntä aikaa luonnossa ulkoilmaelämään tutustuen. Retket tehdään lähiluontoon, leikkivälineet etsitään mahdollisuuksien mukaan luonnosta. Asiaan kuuluu myös kestävän elämäntavan arvojen noudattaminen.
– Ulkoilu on tietenkin lapsilähtöistä. Ei luonnossa aina olla pitkään, sää tietenkin ratkaisee. Liepeen alue on mukavan etäisyyden päässä, siinä lapset näkevät vuodenaikojen vaihtelut tutuksi tulleessa ympäristössä.
Retkeilyn säännöt ovat tulleet lapsille tutuiksi talven mittaan. Joelle ei saa mennä, tiesi Jadessa. Latua pitkin ei kävellä että se ei säry, valisti toisia Urho. Niin kauas ei saa mennä, että ei näe Tomia, Amanda tiesi tärkeän retkisäännön.
– Metsästä kerätään luonnonmateriaaleja askartelua varten. Talvella lumi on mukava materiaali, nyt aiomme tehdä lumitaidetta, lumiukkoja ja -linnan. Lapset huomaavat, että kaikkea ei tarvitse olla valmiina, itsekin voi tehdä vaikka leluja tai maalata kuvia lumeen.
Retkillä on mukana joko kotoa tuodut tai hoitopaikan keittiössä tehdyt eväät. Niissä korostetaan terveellisyyttä ja monipuolisuutta. Myös luonnossa tarvittavat varusteet tulevat lapsille tutuiksi, repuista löytyvät niin istuinalustat kuin lämpimiä käsineitä, Kantoniemi kertoo.
Vaikka luonnossa paljon aikaa meneekin, ei Naperolinnassa jätetä uuttakaan tekniikkaa käyttämättä. Mediakasvatus kuuluu ohjelmaan, puhelimilla ja tableteilla pelataan monenlaisia taitoja piirtämisestä palapeleihin.
Ruuat, hoitopäivän aikana aamupala, lounas ja välipala, valmistetaan Naperolinnan keittiössä. Mutta leikki on tärkeää, sille meillä varataan paljon aikaa, Kantoniemi kertoo.
Retken ja luonaan jälkeen pidetään lepohetki, Kantoniemi lupaa lapsille. Me ei nukuta päiväunia, meille luetaan satuja tai luetaan niitä itse, Eevi ja Lotta kertovat.
Yhteyttä hoitolasten vanhempiin pidetään tietenkin päivittäin nähdessä. Yhtään vanhempainiltaa ei ole ehditty pitää, mutta sellainen on suunnitelmissa, yrittäjä kertoo suunnitelmistaan.