Sarakyläläiset sisarukset Rebekka, Tytti ja Anniina Sarajärvi sekä Aada Satokangas ovat alakouluikäisistä lähtien olleet innokkaita 4H-kerholaisia.
Alkuun kaikki ovat lähteneet osallistumalla isompien vetämiin kerhoihin. Seuraava vaihe on ollut kerhonohjaajan kurssi.
– Kerhon ohjaaminen on tosi mukavaa. Voi itse suunnitella mitä milläkin kerralla tehdään. Ja saahan siitä palkkaakin!
4H-yhdistyksen kautta on tytöille järjestynyt myös kesätyöpaikkoja. Sarakylän alueen kyläseuran pyörittämä kesäkahvila on kaikista neljästä ollut mukava paikka opetella monenlaista työtä. Kesäkahvilassa tytöt palvelivat viime kesänä kyläläisiä ja mökkiläisiä.
Aada ja Anniina ovat valmiit kesäkahvilaan töihin ensi kesänäkin, jos kahvila saadaan toimimaan. Joka tapauksessa he aikovat hakea töitä kotikylältä. Tytti ja Rebekka puolestaan ovat hakeneet oman alansa kesätöitä Oulusta.
Tyttöjen mielestä kesätöitä tekemällä on saanut paitsi palkkaa myös paljon hyödyllistä kokemusta.
– Uskalsi kokeilla uusia asioita ja huomasi oppivansa niitä, Aada Satokangas miettii.
Oma aktiivisuus on avainasemassa kesätöiden saamisessa. Omatoimisuuden korostaminen jokavuotisissa kesätyökampanjoissa on tuottanut tulosta:
– Noin 40-45 prosenttia ikäluokasta on viime vuosina hakenut itse työtä. Monet nuoret ovat nyt jo hakeneet kesätyöpaikan valmiiksi. Jotkut ovat aloittaneet kyselemisen jo tammikuussa, toiminnanjohtaja Tiina Salonpää Pudasjärven 4H-yhdistyksestä sanoo.
Pudasjärven kaupungin 4H-yhdistyksen kautta edellisvuosien tapaan järjestämä Kesäduuni 2016 -kampanja on parasta aikaa käynnissä. Hakuaikaa on 30. huhtikuuta saakka.
Pudasjärven kaupunki haluaa työllistää kesätöihin kaikki vuosina 1998-2001 syntyneet pudasjärviset nuoret.
Työllistyä voi yrityksiin, yhdistyksiin, yksityisille ihmisille, maatiloille ja Pudasjärven kaupungin, sekä Oulunkaaren kuntayhtymän eri yksiköihin.
– Viime vuonna tehtiin kesäksi 154 työsopimusta, joista 41 työpaikkaa oli Pudasjärven kaupungin yksiköissä. Ainoastaan 25 töihin hakenutta jäi ilman kesätyötä.
Kun omatoimisesti haettu kesätyö löytyy, nuoren tarvitsee enää täyttää lomake netissä tai paperilla. Paperilomakkeita saa Topi-Torilta ja kaupungintalolta.
– Mikäli et itse löydä työpaikkaa, täytä silti hakemus. Autamme kyllä kesätyön löytymisessä. Lisäksi kaikkien kesätyötä hakeneiden kesken arvotaan Pudasjärven kaupungin lahjoittama tabletti tai älypuhelin, Salonpää kannustaa.
Kokemus on osoittanut, että uusia työtilauksia tulee 4H:n toimistoon vielä elokuussakin. Silloin Salonpää soittelee läpi yhä työtä vailla olevat nuoret.
Kun kesätyöpaikka varmistuu, nuori saa 4H-yhdistykseltä postitse työsopimuksen, tuntilistan, sekä kesätyöhön liittyvät ohjeet.
– Ohjeet kannattaa lukea huolella! Niissä on ohjeet esimerkiksi palkan saamiseen. Palkanhan saa vain allekirjoitettua tuntilistaa vastaan, Salonpää muistuttaa.
Kahden viikon kesätyöstä tekijälle maksetaan 300 euroa ja hän saa myös työtodistuksen.
Yrittäjille työllistämisestä on tehty varsin helppoa, sillä Pudasjärven 4H-yhdistys hoitaa kaikki paperityöt työsopimuksesta työtodistuksiin.
Pudasjärven kaupunki tukee nuoren työllistämistä 50 eurolla, ja työnantajaa laskutetaan loppujen 250 euron edestä.
– Yrittäjärahoitteisesti nuoret ovat joskus olleet töissä pidemmänkin aikaa, Salonpää sanoo.
Kesäduuni 2016 -kampanja kaipaa vielä lisää työnantajia ilmoittautumaan työllistämistalkoisiin. Nuoria työllistetään Kesäduuni 2016 -kampanjassa kesä-, heinä- ja elokuun aikana.
Lue lisää kesätyöaiheesta keskiviikon 6.4. Iijokiseudusta.