Linja-autollinen suomalaisia on automatkalla. Yllättäen kulkuneuvo menee rikki syystä tai toisesta ja kuljettaja ilmoittaa, ettei uutta ole tulossa moniin tunteihin.
Silloin alkaa tapahtua. Toisilleen tuntemattomat ihmiset alkavat jutella toisilleen ja jakavat huolensa tai ärtymyksensä.
Lopuksi linja-autollinen suomalaisia voi juttelun lisäksi päätyä keksimään ratkaisuja siihen, miten itse kukin pääsisi määränpäähänsä ajoissa.
Kaiken lisäksi joku voi surkean sattumuksen kautta tutustua uuteen ihmiseen ja saada ystävän, vaikka olisi muuten vain istunut hiljaa vierekkäin tämän kanssa.
Aina kun yhteiskunnassa tapahtuu jotain sellaista, joka kiirii varmasti melkein jokaisen kansalaisen korviin, nostaa se ihmisten välistä yhteisöllisyyttä. Kansanjuhla tai kansankriisi – kummatkin saavat ihmisiä liikkeelle.
Tämän kuukauden postilakko muistuttaa yhteisöämme siitä, kuinka pienten asioiden varassa yhteiskuntamme sujuva toimiminen itse asiassa voi olla. On jännittävää kuvitella, millaista tiedon liikkumattomuutta voisi syntyä, jos radio- ja televisiokanavien työntekijät jäisivät lakkoon, puhumattakaan internetsivujen ylläpitäjistä.
Kun Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat saavutti paikan EM-kilpailuissa, lähti liikkeelle maanlaajuinen sosiaalinen ilmiö. Huuhkajat eivät oikeastaan ole vielä edes voittaneet mitään, mutta arvokisojen paikka sai osakseen niin paljon huomiota, että suomalaiset kiinnostuivat asiasta ketjureaktiomaisesti. Jatkopaikkaa juhlittiin Helsingin kansalaistorilla juhlavastaanotolla.
Minä en varsinaisesti ole kiinnostunut joukkueen taipaleesta, tai oikeastaan koko urheilulajista. Enemmänkin olen ihastunut seuraamaan innostuneita suomalaisia, jotka ovat vasta Huuhkaja-ilmiön myötä kiinnostuneet jalkapallosta ja sen menestymisestä.
Yhtäkkiä joukkueen jatkopaikka tuntuu heistä tärkeältä. Iloitsenkin siitä, että suomalaiset saivat karsintamenestyksestä säpinää ja yhteisen ilonaiheen marraskuuhun, joka on vuoden harmainta aikaa.
Postilakko vaikeuttaa monien sellaisten ihmisten elämää, jotka evät ole millään lailla osallisia lakon syihin. He joutuvat kärsimään silti lakon seurauksista.
Hyvä asia on kuitenkin aina se, että eri alojen työntekijät nostavat omaa näkyvyyttään ja puolustavat oikeuksiaan yhteiskunnassa. Näin muidenkin ammattikuntien edustajat saavat työvälineitä pohtia omaa asemaansa yhteisössä.
Samalla kun kansan huomioon nousevat epäkohdat heidän ympärillään olevista asioista, kärjistynyt tilanne voi järjestää aitoja kohtaamisia ihmisten välille. Kohtaamisia voi postilakon aikana syntyä vaikka siitä, kun lehti käydään itse hakemassa sen toimituksesta ja päästään samalla päivittelemään lakkoa muille.
Yhteisöllistä puuhaa on syntynyt siitäkin, kun jotkut ovat lähteneet yhteistuumin jakamaan postia naapureille.
Postilakon kaltainen epävarma tilanne aktivoi ihmiset myös pohtimaan yhdessä sitä, mikä yhteiskunnassa on heille tärkeää ja mitä asioita siinä he haluavat puolustaa.
Kuten bussiesimerkissä, arkea muuttavien tapahtumien ansiosta ihmiset alkavat heräillä tietoisuuteen kaikesta ympärillään ja kyseenalaistamaan sitä. On kiva, että meitä aktivoidaan.
Erityisen tärkeältä on tuntunut myös huomata, että ihmiset välittävät yhteisistä asioista. Ei postilakolla olisi mitään tehoa, jos postin tuleminen olisi kaikille samantekevää.
Samoin urheilun arvokisapaikkakaan ei olisi niin suuri saavutus, ellei kukaan siitä kiinnostuisi ja innostuisi juhlimaan voittoa.
Reeta Jylhänlehto