Pohjoisen pienillä paikkakunnilla ei asu kuin ennakkoluuloisia, minkäänlaisesta kulttuuritoiminnasta piittaamattomia juntteja, jotka suhtautuvat erilaisuuteen ja etelän veteliin vihamielisesti. Puhumattakaan asenteista Suomeen muuttaneita muunmaalaisia kohtaan. Eikä tuppukylissä, jotka nuoret jättävät, sitä paitsi tapahdu yhtään mitään.
Hupia sisällöttömään elämään tuo ainoastaan muiden paikkakuntalaisten elämän retostelu. Kaikki tietävät toistensa asiat paremmin kuin omansa, ja pahantahtoisten juoruilijoiden kännykät käyvät kuumina aamuvarhaisesta iltahämäriin.
Tässä muutamia karkeita stereotypioita, joita pieniin pohjoissuomalaisiin kuntiin liitetään. Pudasjärvi toki on kaupunki, pinta-alaltaan vieläpä Suomen kahdeksanneksi suurin kunta, mutta asukasmääränsä, väestöntiheytensä ja taajama-alueensa koosta johtuen varsin maalaismainen, pikkupaikkakuntamainen sellainen.
Lähtiessäni Puolangalta aikoinaan Ouluun lukio-opintoihin ajattelin tismalleen edellä kuvatulla tavalla kotipaikkakunnastani, ja hihkuin riemusta päästessäni pois. Muutettuani puolestani kesäksi Oulusta Pudasjärvelle töihin yllätyin varsin pian paikkakunnan positiivisesta ilmapiiristä ja virkeydestä. Olkoonkin, että myös täältä monet nuoret aikuiset joutuvat muuttamaan isompiin kaupunkeihin korkeakouluopintojen tai töiden perässä ja ikääntyneiden osuus kaupunkilaisista on suuri, panostetaan täällä vahvasti myös nuoriin. Pudasjärven aktiivisen 4H-seuran Kesäduuni-kampanja ja itsenäiseen ammatinharjoittamiseen tutustuttava Oma yritys kesätyöpaikaksi -kampanja auttavat nuoria työllistymään. Lisäksi Pudasjärven Hirsikampuksen lukio, jonka ilmailulinjalla voi Suomen ainoana lukiona suorittaa opintojen ohessa ilmaiseksi lentolupakirjan, houkuttelee paikkakunnalle opiskelijoita myös muualta.
Pudasjärven syrjäkylien vireä yhteisöllisyys tuntuu suorastaan kummalliselta näin itsekin pieneltä, jatkuvasti hiljenevältä Puolangan syrjäkylältä Suolijärveltä tulevasta. Olen päässyt tutustumaan esimerkiksi Livon ja Korpisen eläviin kyliin, joiden pääosin ikääntynyt väki pitää yhtä – Livon entinen koulu toimii kyläkauppana ja kahvilana, jossa paikalliset kokoontuvat kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Kaupan pihalta löytyy jopa bensanmyyntipiste, lisäksi rakennuksessa on mahdollisuus yöpymiseen.
Vanhassa hirsirakennuksessa kesäkuukaudet toimiva Kesäkievari henkii mahtavaa vanhanajan tunnelmaa ja kokoaa sekin paikalliset ja lämpimästi tervetulleet lomalaiset yhteen sekä tarjoaa viehättävät kammarit majoitusta kaipaaville.
Korpisen aktiivinen kyläseura puolestaan järjestää tapahtumia niin usein, ettei Suomen ikääntynyttä väestöä pahoin koettelema yksinäisyys pääse liiemmin kyläläisiä masentamaan. Kotipitäjällänikin olisi kyllä syytä ottaa mallia naapurikunnan virkeänä pitävästä yhteistoiminnasta. Vaikka ei asenteeni Puolankaa kohtaan sentään nykyään ole aivan niin jyrkkä kuin teininä. On siellä ainakin älytty tehdä kunnan kamalimmasta puolesta – siitä kuuluisasta pessimismistä – paikkakunnalle ominaisella, kummallisella huumorilla yllättävä vahvuus.
Tässä maalaiskaupungissa ymmärretään myös kulttuurin päälle – musiikki- ja muita taidetapahtumia löytyy mukavasti kesän tapahtumista. Tämä lämmittää kulttuurinystävän sydäntä erityisen paljon.
Kyllä täällä viihtyisi hyvin pidempäänkin, kun vieläpä kiinnostavaan ja palkitsevaan toimittajan työhön on joka päivä mukava tarttua. Elokuun loputtua on kuitenkin vuorossa paluu Ouluun ja uusien tuulien sijaan on vastassa valitettavan tuttu, jäätävä viima. Toivottavasti syksyn pimeydestä löytyy kuitenkin myös valoa jonkin uuden muodossa. Kävi niin tai näin, kesää Pudasjärvellä tulen muistamaan lämmöllä.
Maria Kurtti